Kirsosanan vahti

Kiroilu ja sen merkitys näyttää taas nousseen puheenaiheeksi.

Kirsosanojen etymologiasta on kirjoitettu kirjakin.

Kirosana on tosin aika ajoin paikallaan. Satunnaiskivun huojentajana se hakkaa jopa polvirukouksen.

Vuolas noituminen on etovaa. Kirosanat menettävät myönteistehonsa.

Jos niinku-viljely välimerkkinä ällöttää, niin mustien haaskalintujen parvi peittää auringon kun teinitytöt suoltavat omaa jalkovälimerkkiään.

Vaimo kysyi taannoin, että kuka minut opetti monipuolisesti kiroilemaan. Muotoilin että kai minullakin voi jokin synnyinlahja olla.

Tämä ei ole kiroilun kevyt ylistys. Tyyli on oltava. Jätkäporukassa minä kiroilenkin jätkien lailla, herraseurassa herraskaistapaan.

Nyt luin tiedetutkimuksesta, jossa kiistetään, että kiroilu kertoisi vain sivistyksen ja kotikasvatuksen puutteesta.

Osuva kiroilu – kuin pirturyypyn repäisy sisuskaluissa – kertoo myös verbaalisuudesta ja sanavaraston laajasta osaamiskäytöstä ja älykkyydestä kunhan sen sovittaa tilanteen ja seuran mukaisesti.

Jos nuttura osuu olemaan kireällä tai tekohurskaus on niin syvällä, että henkilön voi arvella tuonpuoleisessa joutuvan astumaan Danten Kiirastulen siinä piirissä, jossa yllä on ulkokullatut lyijyliivit.

Urheilussa juniorivuosina oppi kiroilemaan. Jalkovälimerkin huutaminen oli merkki siitä, että syöttö ei mennyt putkeen tai maaliin. (samaa pettymysmerkkiä ilmiselvästi, kun huulilta luki, käytti etenkin Seppo Räty kun tuli tikkana alas.)

Mieleen on jäänyt muuan keskivertokiekkoilijan äiti, joka roikkui kaukalon laidalla ja rääkyi pojalleen: Tapa se, tapa se!

Ei tappanut mutta ei oppinut jääkiekkoakaan.

On sielunvihollisen apuun manaamisessa kirjallisuudellakin ollut osansa. 12-vuotiaana luin Pohjantähden ykkösosan. Veikko Huovinen laski sittemmin, että siinä on 232 kirosanaa, rivouksia ja karkeuksia.

Perkele täräytetään 86 kertaa, saatana jämäköittää ilmaisua 72 kertaa, helvetin osuus on 30, jumalauta lohkaisee 21 merkintää, paska 10 ja persekin 9.

Vitjamuna ihan terminä – neljä mainintaa – kiinnosti ja kysyin äidiltä sen merkitystä. Äiti sanoi sovittelevasti, että mitähän jos lukisit kaksi muuta osaa tuonnempana. Näin asianmukaisesti tapahtuikin.

On kiroilussa oma hupinsa. Vuosia sitten joulun alla askelsin Alavan kirkon viertä. Vastaan pomppi pimuremmi, viisi rinnakkain. Koetin väistää mutta laitimmaisen olkapää osui minuun ja tytöltä tipahti tupakki. Hän heläytti kuin 30 asteen pakkasessa tekeytynyt pimpparauta:

– Voi saatana sun kanssas!

Samassa jymähtivät Alavan kirkonkellot. Vinkkasin taivaalle todeten, että tihentävät tarkkailua näin aaton alla.

Tyttö silmäsi, hymyili ja sanoi: ”Ai! Anteeks' ihan oikeesti.”

Ja aurinko ampuili loppumatkan kultanuoliaan sielun sisimpään.

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu