1968: verta, hikeä ja kyyn eleitä
Tänään se on – Prahan miehityksen vuosipäivä. Lyö sydän, iske panssareihin, kirjoitti Timo K. Mukka kirjassaan Ja kesän heinä kuolee.
Nämäkin tapahtumat muokkasivat elämännäkemystäni, musiikki ne palauttaa tähän päivään.
Biafra, vuosina 1967-70, kuvat luurangonlaihoista, suurisilmäisistä mustista lapsista. Aliravitsemus on aina ollut vallanpitäjien kurinpitokeino mutta kun se päästetään nälänhädäksi käyvät seuraukset arvaamattomiksi.
Kaikkien orjuutettujen ja sorrettujen muistolle soi Creedence Clearwater Revivalin ja myös Beach Boysin vuonna 1969 levyttämänä Cotton Fields.
Vietnamin sota – kuva napalmin polttamasta tytöstä itkemässä maantiellä. Se oli imperialismia. Sille soi Buffy Sainte-Marien Universal Soldier.
1968 uskottiin uuteen ihmiskuvaan, noustiin barrikadeille, huudettiin: Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia.
Itse en käynyt tahtimarsseilla tai opintopiireissä, jos lapsena vierastin pyhäkoulua niin vihaisena nuorena sitten stalinistien opintopiirejä.
4.4. ammuttiin mies, jolla oli unelma – Martin Luther King. Yhä kuulen korvissani kun Joan Baez lauloi Kingin hautajaisissa We Shall Overcome. Toivon kipinä, se kytee…
16.6. ammuttiin Amerikan toivo Robert Kennedy. Samana vuonna levytti duo Simon & Garfunkel LP:n Bookends, jolla on America – kuvaus matkasta halki USA:n. Surua lieventää alati myös Sounds of Silence vuodelta 1964.
Praha 21.8.1968: Alexander Dubcek, sosialismin uudistaja, sovittelija, idealisti syrjäytettiin panssarein. Häntä ei tapettu, N-liitto ei halunnut hänestä marttyyria.
Prahan arpi helottaa yhä. Mutta ei pysyvä maailmannäkemykseni mennyt rikki, se syntyi sillä tavalla että jotain särkyi.
Se palauttaa mielen pohjalta A. Schweitzerin viisauden: ”Todelliset sivilisaation ihanteet ovat käyneet voimattomiksi koska olemme kadottaneet idealistisen asenteen elämään.”
Tuulessa se on – usko, toivo, rakkaus: Bob Dylanin Blowin' in the Wind.
Sitten oli hiljaisempaa kunnes koitti 11.9.1973. USA:n lentokoneet iskivät Chileen. Salvatore Allende tapettiin ja Pinochetin raaka diktatuuri niitti kansaa.
Ikilaulu Chilestä on Violetta Parran Gracias a la Vida, suomeksi sen lauloi Liisa Tavi : Elämälle kiitos.
Kaiken tuo kokeneena saatan sanoa Robert Frostia mukaillen, että metsässä (yhteiskunnassa, maailmassa…) tie haarautui kahtia ja minä valitsin sen vähemmän kuljetun polun. Siksi kaikki on toisin.
Siksi tämä on kirjoitettu vasemmalla kädellä – vasen on lähempänä sydäntä.
Rauhaa:
IMMU
Hyvin vyörytit muistot noilta ajoilta, silloin oli säpinää, kun suurten ikäluokkien sodan jälkeiset nuoret yhtä aikaa kaikkialla maailmassa pyrkivät ottamaan vallan vanhalta polvelta. USA:n teenage revolution, Kiinan kulttuurivallankumous, Ranskan opiskelijamellakat, Prahan kevät, … niin ja Suomessa surkea Wanhan Valtaus, kun ei muutakaan keksitty.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin oli vipinää, mutta suomettumisen hyvä puoli oli, että meidät suomalaiset oli tuuditettu uskoon, ettei meitä maailman ongelmat tavoita, -elimme kuin ”herran kukkarossa”. Sanotaan että itse Kekkosella oli vaikeuksia nukkumisen kanssa, mutta kansa nukkui hyvin.
Tsekkoslovakian miehityksen hyvä puoli oli taas siinä, että se hajoitti SKPn ja taistolaisista oli vähemmän riesaa, kuin olisi voinut olla. Jälkikäteen on paremmin ymmärrettävissä, miksi Koivisto itki miehitystä.
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä. Miksi siis demari Koivisto itki miehitystä, jos se hajotti SKP:n?
Ilmoita asiaton viesti
Hitsi, koitin ymmärtää, missä muistelmissa löytyvät kyyn eleet. En hoksannut.
Ilmoita asiaton viesti
Itse synnyin -68, joten ei oikein ole muistikuvia ihan tuosta ajasta. Ensimmäisiä sotaan liittyviä muistikuviani taitaa olla se kuva, jossa alaston, palava pikkutyttö juoksee kadulla. Jätti kyllä synkät jäljet suomalaisen pikkutytön mieleen.
Ilmoita asiaton viesti
Minä muistan tuon 21.8.1968 iltapäivän, kun isäni tuli töistä ja sanaakaan sanomatta linnoittautui makuuhuoneeseensa. Oven läpi kuului, että hän kuunteli putkiradiota sompaillen ulkomaisten kanavien lyhytaalloilla.
Iltauuisissa mustavalko-TV:ssä sitten alkoi Lieko Zachovalova ”laulaa” ja siä riitti seuraavat kaksi viikkoa tuutin täydeltä.
Yksi ensimmäisistä katkerista raporteista tässä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/lieko-zac…
Ilmoita asiaton viesti
Joka ikäluokalla lienee jokin sota, joka on jäänyt mieleen. Oman teini-ikäni aikaan pinnalla oli Irlannin tilanne. Muistan siltä ajalta montakin nuortenkirjaa, joissa käsiteltiin katolisten ja protestanttien riitoja. Tilanne meni niin pitkälle, että aihetta käsiteltiin suomalaisessa nuortenlehdessä Suosikki.
Mieleeni on jäänyt erityisesti eräs artikkeli (en muista lehteä), jossa kuvailtiin, miten brittisotilaat saattoivat aikansakuluksi ammuskella ihmisiä kadulla jalkoihin. Nuorilla irlantilaismiehillä ei kuulemma ollut muita vaihtoehtoja kuin liittyä Sinn Feiniin tai IRA:han
Ilmoita asiaton viesti
Imagine (John Lennon) jo vuodesta 1971.
Ilmoita asiaton viesti