Pelonleikkaaja

Pelottelulla, pelolla meitä hallitaan. Toisto on pelottelijan tärkein työkalu.

Kun riittävän usein pelotellaan vaikkapa lakon vaikutuksilla, maahanmuuttajilla, työssä uupuneilla, henkisesti järkkyneillä, köyhillä niin vähä-älymystö liittyy populistikuoroon: ensin jotain ryhmää tai toimenpidettä kartetaan, sitten torjutaan, halveksitaan ja lopulta vihataan.

Manipulointikoneisto on päässyt päämääräänsä.

Malliesimerkki on nykylakot. On toistettu, että ne ovat poliittisia lakkoja, puoluetoimistoissa suunnitteltuja. Ne ovat poliittisia koska ne on suunnattu poliittista hallitusta vastaan.

Liki raivovammaiseksi pelotellun voi ostaa mihin tarkoitukseen tahansa. Hänestä on tullut minäminäminä-henkilö, jolle kaikki inhimillinen on vierasta.

Monet mielenosoitusmarssit kuitenkin todistavat että yhä on suuri joukko heitä joille vieras voikin olla inhimillistä.

Nuoruuteni idealismi ei roudi. Ennen arvostettiin kun rohkeni ajatella toisin, nyt sätitään, jopa uhkaillaan jos ei ajattele samoin kuin vähä-älymystö ja itseään eliittinä pitävä.

He liikkuvat heidän kanssaan yhtä mieltä olevien seurassa. Siitä seuraa harha, että kaikki elävät ja haluavat elää heidänlaistensa kiristävässä arvokorsetissa.

Sanan on silti oltava vapaa, myös heille, joilla on kielenterveysongelma.

IMMU

immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu