Matti Klinge – aivonporaaja

Nykykirjat kirjoitetaan yhä useammin ei kirjoituskoneella vaan laskukoneella. Siksi moni teos jää, uskallan tunnustaa, kesken.

Professori emeritus Matti Klinge ei käytä laskukonetta. Siksi Otava lopetti  taannoin hänen päiväkirjojensa julkaisemisen. Siltala, suvainnette käyttää pilalle toitotettu termiä, teki kulttuuriteon, hyväksyi Klingen.

”Niin siinä kävi – päiväkirjastani 2017 -2018” on vuonna 1999 alkaneen sarjan 20:s.

Lukemattomat (!) suhtautuva Klingeen epäluuloisesti. Hän, muka, kirjoittaa älyllisen vaikeasti vain historiasta, yliopistoeliittistä, älymystöstä.

Vähä-älymysöä ärsyttää jopa hänen säntillinen pukeutumisensa!

Mutta Klingen kieli on huoliteltua, kuotoilematonta, tarkkaa. Hän panee riittävän ajoissa myös pisteen ja antaa lukijalle mahdollisuuden oivaltaa.

Nytkin Klinge toki kirjoittaa historiasta, taiteesta, arvoista, Topeliuksesta, Mannerheimista, vuoden 1918 tapahtumista.

Mutta hän pohtii kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelua. Klingen äitihän oli Iisalmen Ignatiuksia.

Klinge hämmästelee Ahtisaaren Amerikka-intoilua. USA on Klingelle pitkälti plutokraattinen, rikkaiden hallitsema maa.

Sähköautoista hän kirjoittaa, että ”ympäristöihmisemme” eivät ota huomioon kuinka paljon uuden autoon runkoon ja moottoriin tarvitaan rautaa, terästä, nikkeliä ja muita hyvin kalliita ja arvokkaita aineita.

Digitalisaatiohurmoksesta hän kirjoittaa selväjärkisen varoittavasti.

Kiintoisa on Juha Hurmeen Finlandia-voittajakirjan Niemi erittely. Niemihän ei ole romaani vaan hieno luento Suomen alueen kulttuurin historiasta.

(Tämän kirjoittajan huomautus: Käsi ylös te Niemen ylistäjät, jotka rehvastelette lukeneenne sen selailematta läpi. Kiitos, molempien kädet alas…)

Muuan arkistoni aarteista on Matti Klingen lähettämä kiitoskirje eräästä hänen kirjansa kritiikistä.

Erityisesti professori tykkäsi kun esitin myös perusteltua kritiikkiä mutta myös totesin, että hän on Suomen paras asiaproosan taitaja.

Päiväkirjaa lukiessa kaivautui mielen pohjalta Leo Tolstoin vaimo, joka kirjoittaessaan puhtaaksi Sotaa ja rauhaa merkitsi muistiin: ”Siirryin runouden maailmaan ja toisaalta minusta tuntuu vieläkin, että sinun romaanisi ei ole niin hyvä vaan minä niin viisas.”

Juuri näin kävi minulle jo 20 vuotta sitten Klingen seurassa.

jk. Jotain symboliikka on merkinnässä, jossa Klinge kertoo hattunsa lentäneen kovassa tuulessa Venäjän konsulaatin aidan taakse. Hän sanoi kyselylaitteeseen "maja shapka, pashalusta,posvoljte prodolzhaeta".

Suurin piirtein koko sanavarastonsa. Ystävällinen apu saapui heti.

IMMU