Palveluriski

Nykyisin heläytetään vaivattomasti kaupan kassalla terve, heippa, moikka, mitäs sulle.

Sehän on mainiota. Siinä unohtaa jo ikänsäkin.

Silti natistaan ettei nykyisin saa hyvää palvelua.

Pari tapausta hyvästä palvelusta on jäänyt mieleen. Kun vielä söin työpaikkalounaan ravintolassa, niin hakeuduin samoihin paikkoihin.

Yhdessä isossa kuopiolaispaikassa istui loosissa kolme mummelia. Tämä on myönteisesti sanottu. Herttaisia he olivat, sen näki kyllä. Ja kuuli.

Kun he olivat aterioineet, niin yksi heistä kutsui tarjoilijan ja sanoi, että lopuksi otamme munkkikahvit.

Tarjoilija otti kaksi taka-askelta ja valitteli, että munkkeja ei ole valitettavasti ole, mutta on uunituoreita kampaviinereitä.

Sirkeäsilmäinen mummeli virnisti ja tarkensi, että he haluavatkin kahvit ja munkkilikööriä.

Tarjoilija riemastui niin, että talo tarjosi.

Toinen tapaus sattui Pariisissa Chez Clement-bistrossa. Aioin syödä mutta istuskelin ensi alkuun nuuhkimassa tunnelmaa, asiakkaita kun oli tuvan täysi.

Hovimestari, tyylikäs naisammattilainen, tuli luokseni ja sanoi, että talo voi tarjota odottaessa aperitiivin.

Minä siihen, pilke silmässä, että ei käy, olen kerran maistanut viinaa ja se riitti.

Sitten hän esitteli, että heillä on mahtava sikarikokoelma. Josko haluaisin maistaa?

Minä taas siihen, että kerran olen sikaria imaissut ja siihen se jäi.

Hovi katseli vähän oudoksuen, jolloin sanoin, että odotan lounasseuraksi tytärtäni ja jatkoin:

– Ymmärtänette, että hän on ainoa lapsi.

Hovimestari sai niin remakan naurukohtauksen, että jos hän olisi ollut raskaana, hän olisi takuulla synnyttänyt siinä keskellä salia.

Kun seuraavana vuonna kävin paikassa uudelleen, hovi sanoi minut muistavansa. Ei kuitenkaan kysellyt lapsilykystä.

IMMU