Salaovelan Švejkin (liki savolaisen) haistelutanner

Tunnustan että en jaksa katsoa uutta Tuntematonta sotilasta.

Luinkin, taas, tv-sarjan sijaan omaa sotakirjaani. Se on Jaroslav Hašekin (1883-1923) ”Kunnon sotamies Švejkin seikkailut ensimmäisessä maailmansodassa” .

Jo kirjan aloitus on ovelan ironinen: "Suuri aika tarvitsee suuria ihmisiä."

Tehtiin siitäkin Suomessa tv-sarja. Matti Varjo Švejkina, elämänsä roolissa, on unohtumaton.

Kesken jääneen kirjan molemmat osat voi lukea yhteen kyytiin, sitten pätkittäin ja kuten me ikifanit virkistyäksemme alati rauhan asialle näinä sotien ja kansanmurhien aikoina.

Joseph Švejk on prahalainen mies, joka harjoittaa koirakauppaa, myy sekarotuisia piskejä rotukoirina.

Hänen on sanottu tekeytyvän viisaasti tyhmäksi. Salaovela kuin savolainen siis. Hän joutuu vuolassanaisuuttaan alati vaikeuksiin ja juuri vuolaasti puhumalla niistä selviää.

Tuntemattoman sotilaan Honkajoki on hänelle suoraa sukua.

Švejkin ilmaisut kuten ”ilmoitan nöyrimmästi” edistävät kielenterveyttäni.

Hašek ei ollut pelkkä hauskuttaja ja hölöttäjä, kuten aidot humoristit eivät ole koskaan.
He ovat moralisteja. Hašek oli antiklerikaali ja antimilitaristi.

Armeijassa miehistöä kiinnosti vain makoilu, kortinlyönti ja juopottelu, aliupseeristo oli kauttaaltaan roisin raakaa, sotilaspapit juoppoja, upseerit simputtajia, kiipijöitä ja seniilejä, hulluja heissä on runsaasti.

Taisteluihin ei kirjassa koskaan ehditä. Siitä pitävät huolen byrokratia ja Švejk loputtomine juttuinen manöövereistä, talonpojista, perversseistä, emäpöljistä päättäjistä. Myönteisen usein tarinat alkavat Budejovicesta.

Kirjan etenemistä ei huoli tässä monistaa.

Švejkistä kumpuaa ilon lähde, jossa naurussa kaikuu väkevän tuhoava ja samalla elähdyttävä ja uudistava voima.

Koska humoristeista kirjoitetut tutkielmat ja jutut ovat aina ikäviä, niin ilmoitan nöyrimmästi kunnioittavani lukijaa panemalla nyt pisteen.

Mutta vielä lainaus, joka elähdyttää tänäänkin, sodan ylevöittämiä militaristeja välitöikseen seuratessa. Näin Švejk kommentoi sotarovastin saarnaa:

”Kyllä se tulee olemaan hienoa, niin kuin sotarovasti kertoi – kun päivä kallistuu lepoon ja aurinko kultaisine säteineen painuu vuorten taa ja kun taistelukentältä kuuluu kuolevien viimeisiä huokauksia, kaatuneitten hevosten korahduksia, haavoittuneiden ähkettä ja väestön vaikerrusta kun liekit heidän palavista kodeistaan hulmuavat taivaalle. Pidän kovasti tuommoisesta korkeamman asteen hölmöilystä.”

IMMU