Liki liikkuja

Hyötyliikunnasta on taas hengästymiseen asti lumitöissä touhotettu. Suvainnette tasapainottaa asiaa.

Hyötyliikunnan tyydyttävintä ja miellyttävintä lajia, tuoksuvien sylien kohtaamista, en käsittele julkisesti. Sen verran on äidin ja isosiskon jämptisti jälkikäsittelemän pojan kotikasvatusta yhä kunniassa.

Päivän alku, viisi tiibetiläistä liikettä: ne sisältävät lihasten venytystä, hengitysharjoitusta, kehon kohottelua ja päättyvät raukeaan levollisuuteen. Se on aivojen aikidoa parhaimmillaan – tapulissakin ruplattaa joutuisasti.

Kuntopyöräilyä 15-30 minuuttia, pulssin ylätykytys 160. Soittimessa mielialasta riippuen vaikkapa Tšaikovski Muistoja Firenzestä, Vivaldin vuodenajat, Chopinin cismollinokturno n:o 20, Moody Bluesin Nights in White Satin, Spencer Davisin Gimme Some Lovin', Simon & Garfunkelin Sounds of Silence.

Kerran viikossa kuuntelen Olivier Messianen pianosarjan Vingt regardas sur l'efant – Jèsus (20 katsetta Jeesus-lapseen). Se on maailman vaikein pianokappale, jonka aion opetella (joudun opettelemaan loppuikäni) sormiliikuntaverrytellen.

Ukkovarpaitani piinaavat kihti ja nivelrikko estävät äkkiliikkeet. Nuorena liu'uin persukset kurassa pallon perässä. Nyt askellamme olkaveljeni Ojarummun kanssa Valkeisenlammen viertä taiteen ja tieteen mestarien pylvässaleissa.

Nuoruudessa rakensimme Erik Toivasen, sittemmin monikertaisen Suomen tietoviisaan, kanssa oman urheilukentän. Ikiliikkujiksi aioimme silloin. Silmälasit pelastivat.

Talvisin muistelen naapuria, joka lumipyry-yön jälkeen teputti talonsa portilla ja kehaisi:

– Sainpas' traktorimiehen kiinni. Ehdin kuntosalille ennen työpäivää.

En langennut ivailuun vaan jatkoin hiljaa konventionaalisella kuntosalillani – tempaisin kolan kuormineen penkalle.

Paljon on auttanut ikävuosien kartttuessa vaimon opastus: 25 prosenttia reuhtomisesta pois.

Autollani Pablolla – siis Citroen Picassolla – rällään alle 3000 km vuodessa. Asuinpaikka kun on oiva, hyötykävellen ehättää kauppahalliin ja torille.

Pari hyötyliikuntahaavetta on. Jospa vielä kerran saisi kavuta Roomassa Gianocolon kukkulalle Villa Lanten, Suomen valtion kauneimman rakennuksen, huvimajaan kuuntelemaan kun mustarastaat viheltelevät Verdin aarioita. Jo poistuu mölymaailman vaikku korvista silloin.

Sitten janoan Pariisin ulkoliikunta-aikeissa Cafè de Floren – mm. Sartren, de Beauvoiren, Hemingwayn lempipaikan – ulkoterassille pelaamaan dominoa.

Noista haaveista suorastaan, no, liikuttuu.

IMMU