Eskolan kantti

Ällistyttävin uutuuskirjavuoteni aloitus aikoihin. Luin kirjan, vuosiin, liki yhdeltä istumalta. Niin paljon se tuotti iloa ja teki kipeää.

Näin siinä kävi: luin alkuun kiihtyneen ahneesti, sitten hitaasti, kohta jo tuumaten ja taaksepäin palaten, pysähdellen, nyansseista ällistyen.

Kirja on Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professorin Antti Eskolan (20.8.1934 – 6.9.2018) Vanhanakin voi ajatella.

Itsekin ikääntyneenä olen kiitollinen, että taannoin sain tavata Antti Eskolan.

Jo kirjoittaessaan Eskola tiesi, että tämä on hänen viimeisensä koska ” päivä on tehnyt kierroksensa” kuten Eskola siteeraa Pohjantähden Kivivuoren Jannea.

Kirjoittaminen kesti kolme vuotta mutta Eskola järjesti tekstin niin kuin työ olisi tehty yhden päivän mittaan: aamuun ja sen arkisiin toimiin, päivän mittaan kirjoitettuihin esseisiin ja kun ilta koittaa – ja yö – se herättää mietteet tuonpuoleisesta.

Eskolan käyttää ironiaa, parodiaa, satiiria, sarkasmia, huumoria, liioittelua ja on analyyttinen sosiaalipsykologian professori.

Nautittavasti pirunnyrkin palikat toistensa lomaan solahtavat.

Eskola kirjoittaa niukkaliekkisestä lapsuudestaan pientilalla Urjalassa ja sieltä periytyen kuuntelee aina aamuhartauden. Hän siteeraa usein Urjalan pojan, Väinö Linnan, Pohjantähteä. Sinnehän fiktiivinen Pentinkulma sijoittuu.

Kirjassa eritellään varsinkin mielikuviamme uhkista, toivosta, rakkaudesta, ystävyydestä, perheestä, seksuaalisuudesta, totuudesta, liikkumisesta viinankäytön kohtuu- ja riskirajalla.

Yhteiskunnan tila on on sosiologilla aina läsnä, eriarvoistuminen, luokkajaon syveneminen ja tosiasia, että vahvat täällä pärjäävät koska olosuhteita muokataan rajuimman mukaan heitä varten.

Täkäläisittäin kiintoisaa on Eskolan suhtautuminen ”uskomushoitoihin”. Hän käyttää sanontaa vaihtoehtoinen tai täydentävä hoito. Järkevästi rajattuna sillä voi olla parantava psyykkinen sivuvaikutus.

Puoskarilain perään toitottavaa terveyssosiologian professorinakin Itä-Suomen yliopistossa toiminutta Markku Myllykangasta hän näyttää pitävä räyhääjänä, josko siis tiedemiehenäkään.

Monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen on, no, monimutkaista eikä saa olla populistisista henkistä persuilua, tulkitsen minä laveamminkin Eskolan aatoksen ja eetoksen.

Eskola suhtautuu epäluuloisesti laitefetisismiimme, kännykkään siis eikä kuulu facebookiin.

Hän lukee oikeita lehtiä!

Väistämätön vanhuus on, jatkona edelliskirjalle, koko ajan läsnä.

Hän kertoo oppineesta ystävästään, joka pelkäsi joutuvansa hoitokotiin, jossa ”minut pannaan askartelemaan”.

Eskolan painolastina oli nuoruudesta asti vasemmistolaisuus, häntä yritettiin virastakin pois sen vuoksi. Ei hänellä ikinä mitään jäsenkirjaa ollut.

Siksi hän siteeraa sosiologi C. Wright Millsiä: ”Olen yrittänyt olla objektiivinen mutta en väitä olleeni puolueeton.

Nyt hengästyttää jo. Jatkan toisella areenalla, ehkä mahdollisia vähä-älymystön kommentteja välttääkseni. Mutta: ken pelkää että tiedemiehen teksti on vaikeaa, ahdistavaa ja kuivaa niin se on erehdys. Tämä on ikään kuin elämäntaito-opas mutta eri tasolla kuin tusinapsykologiset omahoito- ja menestysoppaat eli viihdeteelmät.

Kirjaan tarttumista helpottanee tieto, että Eskolakin lottosi ja katsoi saksalaisia poliisisarjoja.

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu