Armonpesä

Askelsimme aamun aivoaikidokävelyä Valkeisenlammen viertä, olkaveljeni Ojarumpu ja minä.

Koska Ojarumpua on epäilty moneksi: pahimmillaan alkoholistiksi, avionrikkojaksi, ateistiksi niin rohkaistuin testaamaan olkaveljen uskoa:

– Kuinka on sielunhätäsi potemisaste?

Ojarumpu tokkasi niille sijoilleen:

– Olen jouluna ja pääsiäisenä ulkokullattuja kuunnellessa ateisti. Muina aikoina uskosta ei sielunhätää ole.

– Oletkos ikinä rukoillut? Enkä tarkoita sitä olvirukousta kiinteistösi pihalla kun anelit aamuyöstä oven reikeliin lukinnutta vaimoasi päästämään sinut tuoksuvaan syliinsä.

– Minusta tämä jako on hyvä: kun ihminen rukoilee, hän puhuu sielu avoimena hädästään jumalalleen. Kun hän väittää jumalansa puhuvan hänelle, on syytä kilauttaa terveyshenkilökuntaa paikalle. Entä itse?

– Olen hiljaisessa mielessäni Yläkertaan vilkaisten vedonnut hyvinvointivaltion tuhoajia ajatellessani, että älä anna heille anteeksi, sillä he tietävät tarkkaan mitä tekevät…

– Kun eliitti sortaa niin meidän tavisten pitäisi tajuta, että ei pelkkä rukoileminen auta, on tehtävä itsekin konkreettisesti jotain. Edes äänestettävä.

Minä:

– Onko silti jokin lausuma sakraalioppineilta, joka on vaikuttanut elämääsi?

Ojarumpu:

– Toki, tuomiorovasti Järveläis-Matti sanoi kun utelin, että mitä teen jos taas kompastun, lankean: Nouse ylös! Se on oiva ohjenuora elämän kiveliöissä.

Sittten Ojarumpu siteerasi, eikä vain raamattutietoudellaan rehvastellakseen, Jesajaa (1:17):

”Oppikaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa lasten asiaa.”

Tiesimme toki, vehnästelemättä uskolla, että ei elämän ymmärtäminen ole mysteeriin tunkeutumista vaan sen vastaanottamista, elämistä siinä, sen kanssa, sen lävitse, sen turvin.

Lammen pinnalla väräji Bachin urkukoraali Christus der Selige macht.

Se hengittää raskaasti mutta pyrkii itsepäisesti eteenpäin kunnes yllättäen loppuu ikään kuin näkymätön käsi pudottaa melodian alas – syvyyksiin, hiljaisuuteen.

Eli: kipujen taas yltyessä päädyimme siihen, että elämä arjessamme oli ollut suurenmoista, sittenkin.

Jos fyysinen kipu estää meitä vahingoittamasta itseämme, samaa luuulisi sielullisenkin kivun tekevän.

Rauhaa!

IMMU