Onnen retket

Maailma on välillä tyly paikka. Joskus tekeekin mieli yhtyä kuoroon ja alkaa mäiskiä kaikkea mikä ei miellytä.

Mutta on onnen ajatteluhetkiäkin vaikkapa nämä:

Elämänfilosofiani muuan peruslause on Willy Kyrklundin Mestari Ma-teoksen aloitus: Etsin kysymystä johon ihmiselämä on vastaus.

Jos juuret ovat vahvat saa latva heilua tuulessa. Jos tyrkitään, vähätellään, syrjitään niin tähdennän, että vain niitä puita ravistellaan, joissa on hedelmiä.

Tärkeä nykymaailmassa on myös Nietzschen kysymys: Ketkä ovat suurimmaksi vaaraksi tulevaisuudelle? Eivätkö vain hyvät ja oikeudenmukaiset?

Jo Anton Tšehov opasti politiikan eliitistä: Jos ihminen ei osaa olla palvelija, hänen ei pidä sallia olla herranakaan, hänelle ovat silloin yhteiselämän intressit vieraita, eikä hänen käsiinsä pidä uskoa yhteistä asiaa.

Elämme bisnesvallan aikaa, se määrää. Missä näemme puiston, näkee poliitikot haltuunsa ottanut luja grynderi hukattua tonttimaata ja autokiimainen parkkialueen.

Yhteiskunnan muutos on oleva raju. Josko meidät siirretään hyvinvointivaltiosta luokkajaon kautta sääty-yhteiskuntaan?

On tärkeää olla tekemisissä muidenkin kuin itsensä lailla ajattelevien seurassa. Omiensa joukossa vehnästelevät rakastavat olalle taputtelua. Omahyväisiä on lyötävä heti ja lujaa koska muuten he messevästi luulevat että heitä silitetään myötäkarvaan.

Huumori on elämässä ollut se kimmeltävä siima, joka on vetänyt jopa minut pinnalle. Aito huumori ei ole puolihöhlää hohottamista vaan syrjäläisen analyysia.

Chopinin myötä nousen ylänköjen rauhaan, Schubertin kanssa suren, voin kuunnella Bachia ilman Jumalaa ja Wagneria ilman Hitleriä.

Olen tehnyt meillä yli 40 vuotta ruokaa. Kehittelemäni pinaattilasagne on eväs, jotka karva-ahterimiehetkin ottavat lisää.

Tsehovin maatila Melihovossa oli pyhiinvaelluspaikka. Neukkuaikaan sinne ei päästetty ulkomaalaisia mutta kirjailija Juhani Peltonen ja minä pääsimme.

Elämän kultainen leikkaus on siinä missä onni ja oikeudenmukaisuus kohtaavat. On aina oltava rakastunut johonkin saavuttamattomaan, ylös kurottaessaan ihminen kasvaa pituutta, kirjoitti M. Gorki.
Kilpilauseeksi nousikin: Ennen oli ansio kun osasi ja uskalsi ajatella toisin, nyt mollataan jos ei ajattele samoin kuin eliitti.

Säikähdän jos joku kysyy että oletko jo löytänyt itsesi. Olenko siis lakannut kehittymästä? Onneksi alati kerrattavat G.H. von Wright ja Wittgenstein eivät anna siihen mahdollisuutta.

Näin veri virtaa arjessa, vuodattamatta.

Rauhaa.

IMMU