Kirjakarjat

Jouko Tyyri kirkasti taannoin: ”Luova taiteilija jättää merkkinsä pysyvästi. Jos teos kestää vain yhden lukukerran, se on esittävää taidetta”.

Lukemisen hiipumista on povattu jo vuosia. Syynä on kirjallisuuden hatara taso.

Harva nykykirja kestää toista lukemista.

Romaanien jatko-osat ovat nyt haluttuja. Niillä kauppa siis käy.

Suvi Ahola kirjoitti (HS 18.15.) kirjojen jatko-osista.Myös alati arvostamani Sirpa Kähkönen julkaisee kahdeksannen osan Kuopio-sarjastaan.

Hän perustelee oivallisesti, että kirjat kertovat Kuopiosta, tunnistettavasta mutta samalla täysin fiktiivisestä paikasta.

Se, osaltaan, selittää Kähkösen ansaitun suosion.

Olen kaivannut ainakin kerran jatkoa. Kyseessä on elämäni novelli A.P. Tšehovin Ikävä tarina. Kuinka kävi kasvattitytär Katjan ja saiko professori N. Stepanytš vaimon suureellisten päivällisten asemesta vielä kaalikeittoa, makeita piirakoita ja lahnaa jauhokastikkeessa?

Dekkarisarjoista en tahdo kirjoittaa koska päästyäni eläkkeelle kirjallisuustoimittajan ammatista – pakkoluin niitä silloinkin – olen ne jättänyt.

Chandler, Hammett ja Simenon kerran vuodessa riittävät. Paitsi Donna Leon jonka luoma kreivitär Paola Brunetti valmistaa komissariomiehelleen ruokaa. Joskus tekee mieli vain selata kirjaa, että pääsee Brunettien ruokapöytään.

Chandlerkin on joutunut pahoinpideltäväksi.

Robert B. Parker on kirjoittanut loppuun Chandlerilta kesken jääneen Marlowe palaa kaupunkiin ja jatkon Syvään uneen – Marlowe etsii naista. .

Loputtomat liukuhihnasarjat tv:ssä turmelevat alkuperäistuotetta. Vaikkapa A. Christietä ei tv:stä tunnista.

Suositut Kyrö ja Tervo eivät kestä uusintakertaa. Muinaiselta kaveriltani Hotakaiselta kertailen Buster Keaton-kirjaa. Jo kielen tiiviyden vuoksi. Tuossa tyylilajissa Hotakainen jättää lukijallekin pääteltävää.

He saanevat mukavat lisätulot tv-panelisteina. Kaverin nokkeluuksille kannattaa hohottaa.

Kritiikin tila on huono. Maakunnissa halvat takakansikirjoittajat ovat lisineet. Minä hylkäsin aina jutut joista paistoi ettei kirjaa olekaan luettu.

Oli minulla esimieskin, joka selaili vaikkapa vaikeaa filosofista teosta, ravisti sitten lahkeesta pari liuskaa tekstiä, ammattitoimittaja kun oli.

Olenkin palannut 40-50 vuotta sitten lukemiini. Veijo Meri kestää aina. Pitkin talvea ja kevättä kävin läpi John Steinbeckin tuotannon kuin uutuutena.

Nykytekijöistä minut on valloittanut Elisabeth Strout . Hän on suoraa jatkoa Alice Munrolle. Ulla-Lena Lundbergilta odotan uutuutta.

Naiset kirjoittavat nyt parasta proosaa.

Pahin pelko on, että Juha Hurme julkaisee kiitettävän teoksensa Niemen, joka ei ole vain romaani, jatko-osan nimeltä Lahti.

IMMU