Onniosuuskunta?

Olen onnellinen mies. Enää ei ole 12 vuoteen tarvinnut osallistua lumekehityskeskusteluun esihenkilön kanssa, jonka erotti hiilihangosta vain hangossa ajoittain esiintyvä lämpö.

Moisen pelleilyn ja nöyryyttämisen sijasta on onni ottaa iltapäivänokoset.

On tutkittu, että 87 suomalaisista kokee olevansa onnellisia.

Onnettoman olotilan kanssa onkin kuin vielä tulevien syysmyteröiden.Mitä enemmän näet viluttamista ajattelee, sitä enemmän viluttaa.

Surua tuo ajattelessa entisen työpaikan holttittomsat yt-neuvottelut. Talouskelmit kohtelevat nuoriakin kuin huutolaisaikaan – halvinta huudetaan.

No, jospa yrittäisi itsekin katsoa välillä onnen taivaalle eikä kurkistelisi kivien alle. Kuinka voi kokea itsensä onnelliseksi? Ainakin silloin kun puoliso kumartuu nostamaan pudottamansa esineen suorilta jaloin ja vielä 46 yhteisvuoden jälkeen silmiini syttyy tuike.

Silloin hoksaa, että sen verran on ollut elämässä rotia, ettei vaimo joutunut turvakotiin, lapsi lastenkotiin ja itse matkustajakotiin.

(Ero ei ole koskaan käynyt mielessä mutta epäilen pahasti vaimon mielessä murha…)

Lukeminen tekee onnelliseksi, onhan se elämän toiseksi paras nautinto.

Onnen voi kokea kun voi jättää monet nykykirjateelmät kesken ja onnellistua Alice Munron kanssa lämpimissä vällyissa.

Onnen tuottaa se hetki, kun muistaa, että jalkapallo on opettanut elämästä saman kuin Albert Camus’llekin: sietämään tönimistä, nöyryyttämistä ja kipua.

Verkkaisuus on onnea. Joutilaisuudesta nauttii kun on paljon tekemistä mutta onnistuu lykkäämään asioihin tarttumista. Kun sitten tarttuu, hoitaa homman kerralla.

Onni on mielihyvää ilman katumusta. Silloin ei sisimpänsä mustaa juurakkoa alati vääntele.

Onneen kuuluu yhä pisaran verran uutta tietoa, juuren mitta vanhaa, terälehdellinen uskoa ihmiseen ja ripaus murheen mustaa aromia.

Se on kristallimalja, jossa tekeytyvät elämän ehtymättömät eväät, jossa häly vaimenee ja elämän ikikolmion kulmat kirkastuvat: syntymä, rakkaus, kuolema.

Sitä tuumasin taas yhden raittiusjuhannuksen aamuna As. Oy. Enkelparventieksi nimeämänä kiinteistön kuistilla, kotikatajan katveessa.

Sieltä se taas toistui P. Mustapään läkkiseppä Lindladin haitari ja laulu jossa sanoja ei ole ollenkaan – vain tuoksua mintun ja ruusun tuuli kantaa tullessaan…

Juhannushumujälkeistä onnea mahdolliselle lukijalle.

IMMU