Unia raapimassa

Poikkeusinnostuneena odotan Henri Tuomilehdon ja Jouni Vornasen uutuuskirjaa Nukkumalla menestykseen.

Odotellessa pähkäilin omia peti…no, nukkumiskokemuksiani.

Monet rehvastelevat sänkypätevyydellään. Minäkin olen vuoteessa parhaimmillani. Nukahdan nopeasti, uinun sikeästi, en heräile jokaiseen rapsahdukseen.

Silti monia vaivaa unettomuus. Sanotaan, että hyvä omatunto on paras päänalunen. Siksi unettomuus onkin tuttu ongelma poliitikoilla ja elinkeinoelämän isoilla pojilla.

Nukkumiseen ja makailuun liitetään pejoratiivinen termi löhöily. Paljon nukkuvat kuitenkin vain lepuuttavat päivän taistoihin valmistautuessaan aivojaan, toiseksi rakkainta elintään.

Vaimo joskus nyhtää aamuisin olkavarresta, että onko aikomus tänään kirjoittaa. Ravistaudun irti sanoen, että kaikki aikanaan ja yritän tarrautua uneen, jossa Nicole Kidman ja Kerttu Kotakorpi tanssivat pöydällä luoden katseita, joiden antamasta lupauksesta ei ole epäilystäkään.

Lämpimät ovat vällyt silloin.

Humalassa ei kannata mennä nukkumaan. Huono on levon laatu silloin. Toisaalta joskus se kannattaa ylihuomisaamua ajatellen koska täysraitishan ei tajuakaan kuinka ihana on herätä selvänä.

Päiväuniaan ei kannata kertoa. Jos hyppää ilosta ilmaan, niin aina on joku syntymäyrmy ujuttamassa jalan alle lehmänläjää.

Kirjallisuudessa olen tavannut esikuvallisia unihenkilöitä. Tuntemattoman sotilaan Rokkaa en ihaile tappamistaitojen vuoksi vaan siksi, että hän oli pikauninen.

Ylivoimainen on ollut kuitenkin Gontšarovin Oblomov. Makailu ei ikinä karkottanut hänen kasvoiltaan pehmeyttä; sielu kuvastui selkeänä ja kirkkaana silmistä, hymystä, pään ja kätten jokaisesta liikahduksesta.

Tutkimus kertoo, että laveauniset elävät pitempään kuin ainaiskiirehtijät. Tässä joutuu vielä hommiin kun kantaa hautaan kiireisiä kirppujen jahtaajia.

Ollaan näet niillä kymmenillä jolloin ei enää riitä viikatemies vaan niittokone jo säksättää.

Vaimo seuraili äskettäin ikkunasta kun työntelin ruohonleikkuria pitkin tonttia, viipyillen, ohikulkijoita tarkkaillen, uusien naapurien kanssa päädyttiin ylistämään kaupunginosamme Niiralan etuja.

Kun pääsin sisään niin puoliso tiedusteli, että teenkö mitään nopeasti.

Minä siihen, että väsyn ja laskeuduin Artekin sohvaani päivätorkuille tointumaan aamupäivän rasituksista.

Työssä opin tämän perusasian: parempi kahdeksan tuntia töissä kuin kokonaan ilman unta. Eli se siitä Tuomilehdon ja Vornasen uumoilemasta nukkumamenestyksestä…

IMMU