Katrina, surun, työn ja elämänilon suurteos

Luin Sally Salmisen (1906-1976) Katrinan (ilm. 1936) Juha Hurmeen uutena käännöksenä. Edellinen kerta oli 70-luvulla.

Kirja vertautuu Anni Blomqvistin, hän oli Salmisen pikkuserkku, Myrskyluodon Maijaan ja Ulla-Lena Lundbergin Kuninkaan Annaan, Kökarin Annaan ja Jäähän.

Kaikki kertovat Ahvenanmaan saaristosta.

Salminen muutti nuorena Yhdysvaltoihin ja työskenteli kotiapulaisena, varakkaiden piikana. Hän kirjoitti siellä Katrinan ja nousi valtavaan suosioon. Sai hän Suomessakin 50 000 markan palkinnon mutta jäi varjoon vaikka Katrinan toinen painos myytiin loppuun vuorokaudessa.

Miksi hänet syrjäytettiin? 1930-40-luvulla kulttuurielämää hallitsivat miehet ja jälki näkyi, natsimielisyytenäkin.

Salmisen isänmaallisuudesta kertoo kuinka lahjoitti sotiemme aikana kymmeniätuhansia sodan satuttamille.

Katrina oli pohjalaisen viljelijäperheen tytär, joka rakastui ahvenanmaalaiseen suurisuiseen, vilpittömään isottelijaan ja nahjukseen Johaniin, joka teki töitä vain talvisin merimiehenä.

Ahvenanmaalla Katrinaa odotti ränsistynyt pikkumökki ja työ rikkaiden maanomistajien ja laivanvarustajien liki orjana maatöissä mutta hän pitää puolensa.

Salminen ei liene lukenut Marxia mutta Katrinan kautta hän langettaa porvarillis-kapitalistiseen orjuutusyhteiskuntaan kohdistuvan tuomion.

Mukautuminen ei saa aikaan mitään edistystä elämässä siksi Katrina karsii sen kaiken hurskastelun ajatuksistaan.

Kirjan ilmestyttyä ahvenanmaalaiset isännät suuttuivat ja väittivät Salmisen loukanneen heidän kunniaansa. Mitä kunniaa? Orjuuttajat ja hyväksikäyttäjät!

Mutta ei tämä mikään tendenssiromaani ole. Se kuvaa kotiin jäävien vaimojen taistelua saaristossa itsenäisyytemme alkuvuosina.

Katrina, taistelijaluonne, puristaa itsestään pois orjan, hikipisara ja kyynelepisara pisaralta. Katrina kun oli alin, ulkopuolinen jo murteensa vuoksi.

Katrina ja Johan pysyvät yhdessä, lapsia syntyy ja kuolee mutta rakkaus kestää. Kuten kestää saariston vähäosaisten yhteisöllisyys.

Kirjan etenemistä ei huoli, lukijan kunnioittamiseksi, enempää avata. Lukijan on saatava nautintonsa.

Oma uuslukemiseni vahvisti, että Salminen oli rakentanut kirjan poljetuista, asettunut heidän puolelleen ja vahvistanut, että heidän puolestaan on kunniakasta taistella.

Hän ei pelkästään pengo henkilöidensä sisäistä materiaalia vaan ankkuroi ne todellisuuteen, jossa ei alati kieriskellä lämpimissä vällyissä.

Salmisen kaltaiset kirjoittajat katsovat maailmaa toisin: Olosuhteiden pahuus tekee pahaa, siksi on taisteltava huonoja olosuhteita vastaan.

Vaikka kirja kertoo paljon sairaudesta, kivusta, kuolemasta, se on valtava ylistys elämälle ja ilolle.

Mutta etenkin kunnianosoitus naisille.

IMMU