Aamulla parhain

Valkeisenlampi.Pajujen hopeakellot helisivät jäähyväisiä talvelle.

Vaelsin kohti kirkkautta, kaihi vasemmasta silmästä leikattiin eilen

Kohta mustien haaskalintujen parvi peitti kirkkauden. Rinnalle rähvelsi Ojarumpu, olkaveljeni, kuin hatarin ristipistoin kokoon kursittuna.

Rististä kaivautuivat mieleen kristillisten koronarajoitushuolet:

– Päivi Räsänen on alakuloistunut koska Alkossa saa käydä mutta rukoushetkissä ei.

Ojarumpu:

– Se koskettaa minuakin. Vaimo sanoi että meillä vain olvirukoushetket jatkuvat.

Mnä:

– Valaisset?

Ojarumpu:

– Pistäydyin eilen Alkossa ja äsken rukoilin vaimolta armoa, että annatko sen kätkemäsi krapukaljatölkin. Sanoi vain että jos tästedes se renttuolkaveljesi puhuu alkoholista niin sano jyrkästi EI!

Minä muotoilin:

– Nykyinen, joskin alkuperäinen, vaimoni piipahtaa pari kolme tuntia kampaajalla. Minulla on kätkössä tölkki Sandelsia. Jos poikkeamme meillä niin eihän sinulla ole mitään sitä vastaan jos lahjoitan sen sinulle kotimatkaevääksi?

Ojarummun kasvoilla uurteet vaihtoivat paikkaa, hän siis hymyili heläyttäessään:

– Ei!

Jäin miettimään läheisimmän sakraalioppineeni sanoja: Ei ystävän tukemiseen pelkkä rukous auta, on tehtävä konkreettisestikin jotain.

Rauhaa. Kirkautta. Kaihertamatta