Aamulla parhain

Tuplaespresso, Sepon Pullan ja Leivän perunarieskaa, päällä mustaleimaemmentalia. Vastapäätä nykyinen, joskin alkuperäinen, vaimo omine eväineen.

Hänellä Mullikka, minulla Hesari sovitun jaon mukaisesti.

Luin etätöistä, joista osa tykkää, osa ei halua sopeutua. Tahtovat, esihenkilöistään huolimatta työpaikalle!

Muistutin vaimolle:

– Minähän pyysin taannoin silloiselta esimieheltä, että voisin parina päivänä viikossa olla kotona lukemassa ja kirjoittamassa, koska hän oli luvannut, ettei minun tarvitse ravata tiedotustilaisuuksissa.

Vaimo muisti:

– Niinpä joo. Hän taisi sanoa, että siinä on se valvontaongelma. Hänellä piti siis olla alaisia joita vahtia.

– Aivan! Niinpä tein kahta vuoroa. Istuin töissä ”jouten” ja illat ja yöt luin ja kirjoitin kotona.

– Hänhän oli se messevä vehnästelijä, joka virheitä tehtyään väisteli, että hyväähän minä vain tarkoitin. Saatinhan hänet eläkkeelle?

– Vasta 67-vuotiaana hänet talutetiin jalkakäytävälle kun hän kai ruinasi jatkoaikaa. Joillakin ovat semmoiset kotiolot. Miltä sinusta on tuntunut kun olen ollut toistakymmentä vuotta kotona valvontasi alla?

Vaimo vilkaisi:

– Parasta on ollut, että seura töissäsi ei tehnyt sinua kaltaisekseen.

Häkellyin, taas, mykäksi. Olen aina sanonut, että vaimo on onnistunut liki kaikessa muussa paitsi aviomiehen valinnassa. Minulle kävi juuri päinvastoin.

Haukkasin perunarieskaa sivuttain, ettei kosteus silmissä liiaksi näkyisi.

Lähityörauhaa:

IMMU