Aamulla parhain? Hetekat ja lutikat
Uusvanha kiusa on vallannut varsinkin Pariisin. Luderynnäkkö.
Se turmeli muotiviikkoja ja nyt pelätään vuoden 2024 olympialaisten lutikkauhkaa.
Luteet imevät vertasi niin viiden tähden hotellissa kuin matkustajakodissakin.
Matkustamisessa on varoiteltu hiilijalanjäljistä. Nyt myös lutikoista. Ne änkeävät matkalaukkuihin päästäkseen siistiinkin kotiin pesiytymään.
Minulla on kokemusta luteista Leningradin kielikurssilta. Aamulla saattoi olla lakanassa verta ja iholla punoitusta. Keskeytin kurssin mutta venäjän kieltä ja kulttuuria hylkäämättä.
Suomessa ludeongelmiin saatiin helpotusta kun 1932 keksittiin heteka, teräsverkkopohjainen putkijalkainen vuode. Luteet eivät päässet nousemaan liukkaita jalkoja patjalle.
Sen tuotanto lopetettiin. Siitäkö uusi vientituote kohentamaan talouttamme?
On luteista ollut apua ihmissuhteissakin. Minähän olen sisäisesti ylimielinen mutta ulkoisesti epävarma.
Muuan opiskelutov…no, samaan aikaan yliopistoon päässyt, piinasi, ilkkui ja imitoi minua alati.
Kotikasvatus esti käyttämästä fyysisiä itsepuolustustaitojani. Niinpä muotoilin:
– Haastan sinut kaksintaisteluun. Aseina ovat hyönteisruiskut koska olet lude.
Kas! Piinaaminen päättyi.
Syöpäläiskirjallisuutemme ylin saavutus on Ryysyrannan Jooseppi, josta Irwinkin jollotti. Ryysyrannan pääosassa ovat kirput, luteet ja täit.
Varsin kukuttava lukukokemus.
Rauhaa myös raapijoille:
IMMU
Kommentit (0)