Aamulla parhain – ristipisto

Pääsiäisenä on aika hiljentyä nahistelematta. Tänä aamuna hiljensi tieto, että seurakuntayhtymä muutti vanhaan vuonna 1937 rakennettuun postitaloon.

Konsensusta tapauksessa on, että sen portaat ovat Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtajan Aarne Saarisen (1913-2004) käsialaa.

Saarinen oli alunperin ammatiltaan kivenhakkaaja.

On minullakin pääsiäisperinne. Luen joka pitkäperjantaina Anna Ahmatovan runon Ristiinnaulitseminen.

Sen lukaiseen hetkessä mutta sen lukemiseen menee koko loppuelämä:

Tämän säkeistyksen äärellä uskonnotonkin mieli nöyrtyy.

Anna oli hän jota olisin salaisesti rakastanut, mutta hänen rakastajansa joivat hänen solisluukuopistaan samppanjaa ja Modigliani piirsi hänestä iki-ihanan kuvan. Mutta Stalin sanoi Annan olleen puoliksi nunna, puoliksi huora.

Näin se menee Pentti Saaritsan kääntämänä

Hetken valtavuutta todistivat enkelit

ja koko taivaankansi suli tuleksi.

Isälle hän sanoi: Miksi hylkäsit?

Ja äidille: Oi, älä murehdi.

Magdalena vääntelehti itkien.

Rakkain oppilaista katsoi turtana,

vaan sinne missä seisoi Äiti vaieten,

ei kukaan uskaltanut edes vilkaista.

Pääsiäisrauhaa:

IMMU

immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu