Aamulla parhain – ristiriipunta?

Parin täkäläisen kristillisdemokraatin yleisönosastokirjoitus oli Savon Sanomissa otsikoitu:
Emerituspiispa pyrkii kansanedustajien omaksitunnoksi.
Pohjana oli piispa Wille Riekkisen kannanotto Sari Essayahin jyrkästi tuomitsevaan Pride-lausuntoon.
Riekkisen mielestä se ei ollut Jeesuksen opetuslasten valossa ainakaan kristillinen.
Kirjoituksessa vedottiin, niinpä tietysti, heidän puolueensa ohjelmapohjaan Raamattuuun.
Haastattelin piispa Wille Riekkistä vuonna 1997. Hän otti juttuni ”mottopuheenvuoroksi” saarnakokoelmaansa Paimenpuheita.
Hän sanoi olevansa kolmen e:n piispa: eronnut, eksegeetti ja ekumeeninen.
”Niihin kaikkiin liittyy negatiivisia varauksia.”
Hän sanoi Raamatun selittämisestä, että on helppoa pitää Raamattua naulana, johon omat mielipiteet ripustetaan ja legimitisoidaan.
”Jos Raamatussa sanottaisiin, että jänis märehtii niin jotkut pitäisivät sitä totena.”
Rukoilemisesta Riekkinen sanoi, että toki sillä voidaan vaikuttaa mutta se ei yksin riitä:
”Jos seisotaan tumput suorina ja odotetaan, että kaikki korjaantuu sitten taivaassa, se ei ole kovinkaan kristillinen toimintamaali.
Eli on itsekin tehtävä konkreettisesti jotain.
Ja vielä: ”Nyt pitää löytyä siviilirohkeutta ja profeetallinen ääni sitä vastaan mikä ei ole oikein.”
Sekä: ”todellisuudella on rangaistu aina niitä jotka eivät voi sitä paeta.”
Rohkeaa ja vastuullista kristillistä paimenpuhetta. Eikö vaikka?
Itse olen pitänyt elämännäkemykseni pohjaa tässä:
Sinä hetkenä kun kuvitellaan, että ihmisen arvo on mitattavissa tuottavuutena tai hyötynä millä mittarilla tahansa, on hänen ihmisarvonsa ehdottomuus, hänen pyhyytensä, koskemattomuutensa mennyttä.
Juuri silloin on helppoa panna ihmisiä järjestykseen, käyttämään heitä hyväkseen, hyväksyä eriarvoisuus, luokkajako, oman rodun etevämmyys.
Rauhaa. Vaikka tunnustankin olevani uskonnoton olen sitä ranskalaisen valistusfilosofi Voltairen (1694-1778) hengessä: ”Tervehdimme toki Jumalan kanssa mutta emme seurustele”:
IMMU
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu