Aamulla parhain, tavaramielisesti II

Kun herää puoli viideltä, meni nukkumaan kymmeneltä tai puolilta öin, jää aikaa tähänkin:

Ihmisten on vaikea luopua piintyneistä tavoistaan ja tavaroistaan.

Lopetin yli 30 vuotta sitten tupakoinnin. Helposti koska en polttanut kotona enkä lomilla. Piippu oli työssä, palamattomanakin turvakahva, se helpotti kun hoksasi juuttuneensa joukkoon, josta kuuluikin erottua.

Viinan lotraaminen kuppiloissa loppui kun tajusin kuinka kaikki jutut olen jo keksinyt, kuullut ja puolihöhlä hohottaminen tympi. En kaipaa Henry’s Pubin, Kummisedän ja Bierstuben aikoja. Koska älyllistä seuraa, etenkin sitä, on Suuri Niittokone hoidellut sinne jonnekin.

Ruoassa olen lähes luopunut punaisesta lihasta. Paitsi muutaman kerran vuodessa possun sisäfileestä loihdutusta Lasse Lehtisen Lago di Varpasta.

Enkä luovu J. Oliverin kokkiveitsestä, jonka terotan kovasimella.

Bialettin mutteripannu lempijuomani espresson vuoksi on välttämätön.

Artekin sohvasta en luovu. Kaksi niitä on, minun ja olohuoneen toisella laidalla vaimon. Toisen käyttöasteen laajuuden arvannette mutta ei se laatuotteessa näy.

En luovu Marimekon Jokapoika-paidoista eli univormunsa kullakin.

Kirjoista en suostu luopumaan. Koska valtaosa nykykirjoista on lahkeesta ravistettujen ja kesken jätettävien sarjassa – olen kai pudonnut jo reestä – on ilo poimia hyllyistä vaikeaa uusintaseuraa. Tänäkin kesänä W. Faulknerin Ääni ja vimma, S. Bellowin Humboldtin lahja ja Eino Kailan Syvähenkinen elämä.

Rauhaa luopumisahdistukseen:

IMMU

Jk. Yhdestä asiasta haluan luopua, puoli viideltä heräämisestä. Se tuottaa vain tuommoisia ylenaikaisia jorinoita