Aamulla parhain – uutisruoto?

Raju uutisviikko päättyy. Poimintoja:
Iltapäivälehtien misogyynitoimittajien, siis naisvihamielisten, pääongelma: miksi Sanna tapasi Zelenskyn lapsen kanssa?
Ei heille ole uutisarvoa sille, että Sannalle on myönnetty Saksassa tulevaisuuspalkinto ja hänet vihitään, pääpuhujana, New Yorkin yliopiston kunniatohtoriksi.
Onneksi enää ei huoli merkitä ammatikseni toimittaja vaan eläkeläinen.
Messistä tulee maailman ensimmäinen valtionfutaaja. Saudi-Arabia lupaa hänelle 363 miljoonaa euroa vuosipalkkaa. Pallo hallussa. Entä kallo?
Ylen (kok) rahoitusta vaaditaan supistettavaksi. Älkää nyt ihmeessä! Lauantainakin tulee ykköseltä iloksemme kuusi tuntia Charlesin kruunajaisia ja lisäbonuksena tunnin dokumentti parhaaseen katseluaikaan.
Orpo vakuuttelee kouristuksenomaisesti hallitusaikeiden myönteisyyttä. Lienee siis puettava kalahalliin ostoille mustat pitkät housut ja sininen untuvatakki.
EKP:n koronnostoaikeet askarruttavat. Koroista en juuri ymmärrä. Meillä vaimo hoitaa talousasiat. Minä vain maksan.
Eniten minua kiinnostaa italialaisten naisten korkokenkien kopse keväisellä asvaltilla.
Silti sakeaa aamuista uutispuuroa:
IMMU
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu