Ahneen rakkauden riivaamat

Muuan merkittävimmistä suuresti rakastamani venäläisen kirjallisuuden päivistä on 16.2. Silloin luen uudelleen Nikolai Leskovin (16.2. 1831- 15.3. 1895) romaanin Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth (109 s.) Yhä yritän sitä venäjäksi vaikka kielitaito on rapautunut.
Ilahduin kun kirjailija Juhani Peltonen kertoi taannoin lukevansa sen usein uudelleen lämmitäessään savusaunaa.
Romaani romaani on dramatisoitu näytelmäksi, siitä on sävelletty ooppera.
Kertomuksessa nuori Katerina Lvovna viettää yksitoikkoista ja haukottelevaa joutenoloa iääntyvän kauppiaan rouvana.
Hän kiinnostuu kauniista kauppa-apulaisesta Sergeistä. Rakkauskiihkon seuraukset ovat karmeat. Perintöä tavoitellaan rankin keinoin.
Katerina järjestää Sergein avulla miehensä suvun tappotalkoot. Kaiken ohessa Katerina hoituu raskaaksi.
Pari jää kiinni ja ruoskinnan jälkeen on edessä matka vankisaattueessa Siperiaan.
Matkalla Sergei hylkää Katerinan. Hän pistäytyy väljänoloisesti ruumiin nautintoihin suhtautuvan Fionan petissä ”kaikkien kaukalolla” ja rakastuu sitten Sonetkaan.
Saattue etenee kohti Volgaa eikä Katerina lopulta kestä Sergein ivaa ja karkeaa pilkkaa eikä rakkautta toiseen.
Katerina pääsee kostamaan – raskaasti.
Kirja on ohut, dramaattinen, ahneuden, tuskan ja koston kuvaus.
On kirja ikikestävä siinäkin mielessä, että se osoittaa kuinka voi käydä, kun aineelliset ahneusedut prässäävät ihmistä.
Nikolai Leskov oli perimmiltään satiirikko. Mtsenskissä hän näyttää kuinka näennäisesti keveään tekstiin voi ammentaa paljon pimeyttä ja kuljettaa tarinaa välillä taskulampun valossa.
Aikalaiskritiikki suhtautui Leskoviin vähättelevästi. Hän ei liittynyt mihinkään puolueryhmään. Nuorena hän pilkkasi kiihkovallankumouksellisia, vanhempana taantumuksellisia. Nämä hermostuivat ”kolmannen luokan kirjailijaan ja anekdoottien kertojaan”, joka uskalsi ivailla julkean ovelasti papistoa ja viranomaisia.
Leskov harjoitti lukuisia ammatteja ennen kirjailijauraansa. Kun kysyttiin mistä hän sai aineiston teoksiinsa, hän osoitti otsaansa: Täältä arkusta.
Hän siis katseli, kuunteli eikä hölöttänyt itse.
Leo Tolstoi arvosti Leskovia, Tšehov piti häntä erään oppi-isänään satiirin kirjoittamisessa
ja vallankumouksen jälkeen Maksim Gorki nosti hänet ”suurten” joukkoon.
Leskovilta on suomennettu myös Valitut kertomukset ja Tuomiokirkon alttaripalvelijat. Lumottusta vaeltajasta palaan usein olen saanut yhden kilpilauseeni: ”Koko elämäni aja olen ollut sortumaisillani mutta koskaan en ole joutunut perikatoon.”
IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu