Aivonporaaja Matti Klinge

Yön luku-urakka on valmis – professori Matti Klingen 22: päiväkirja Mannerheimin uni.

Mutta Klingen kieli on huoliteltua, kuotoilematonta, tarkkaa. Hän panee riittävän ajoissa myös pisteen ja antaa lukijalle mahdollisuuden oivaltaa.

Nytkin Klinge toki kirjoittaa portaattomalla säädöllä historiasta, taiteesta, arvoista, Topeliuksesta, Mannerheimista, Venäjästä, Trumpista, Sanna Marinista.

Yksityistämiskiimasta hän kirjoittaa selväjärkisen varoittavasti viimeisessä merkinnässä 30.6. 2020:

”Jo 2010 olin pannut muistiin filosofi Amartya Sanin mielipiteen ( hän oli saanut taloustieteen Nobelin palkinnon): tarvitsemme enemmän valtiota. Eikä siis enemmän yksityistä yritteliäisyyttä, entrepreneurship niin kuin usein sanottiin meilläkin. Ei siis uutta vaan säilyttävää: luonto, kaupungit, rakennukset jopa käytös ja pukeutuminen.

Euroopassa elää paljon paremmin yhteisöllisyyden, kollektiivisuuden perinne, emme kulje koko ajan ase taskussa tai henkivartija saattamassa. Olemme taas tulossa selvemmin ei-individualistille linjalle, kristillisesti: anna meille jokapäiväinen leipämme, anna meille meidän syntimme anteeksi, ei minulle. Individualismi on kalvinismia, egoismia.”

Muuan arkistoni aarteista on Matti Klingen lähettämä kiitoskirje eräästä hänen kirjansa kritiikistä. Erityisesti professori tykkäsi kun esitin myös perusteltua kritiikkiä mutta todeten, että hän on Suomen paras asiaproosan taitaja.

Uusinta päiväkirjaa lukiessa kaivautui taas mielen pohjalta Leo Tolstoin vaimo, joka kirjoittaessaan puhtaaksi Sotaa ja rauhaa merkitsi muistiin: ”Siirryin runouden maailmaan ja toisaalta minusta tuntuu vieläkin, että sinun romaanisi ei ole niin hyvä vaan minä niin viisas.”

Juuri näin kävi minulle Klingen seurassa.

Kun kirjallisuus on parhaimmillaan, mitä se nykyään ei juurikaan enää ole, tuntuu kuin äkkiä muistaisi jotain tärkeää, jonka olemme tienneet mutta unohtaneet.

Klinge opastaa kadottamamme ymmärryksen etsimisessä.

Lukurauhaa:

IMMU