Ajaton riemu

John Lennonin kuolemasta 40 vuotta. Juuri Beatles juurrutti minut iskelmämusiikista rokkiin.
Lennon oli suosikkini. Hän oli nopeaälyinen, nokkela ja riittävän omituinen.
Vaikkapa Al You Need Is Love vastasi nuorison tuntoja 60-luvun lopulla. Kun kysyttiin, onko laulu propagandaa, John vastasi: ”Tietysti. Minä olen vallankumouksellinen taiteilija.”
Laulu alkaa otteella Marseljeesista mutta ken tunnistaa, että se päättyy lainoihin Glenn Millerin In The Moodista, Bachilta ja Greensleavesistä.
Beatlesin joutsenlaulu on tammikuussa 1970 ilmestynyt Let It Be. (savoksi: antakee olla). Paul sanoo tehneensä sen, koska pimeät voimat ahdistivat bändin hajotessa. Uskonnollista glooriaa on siitä sepitetty, koska siinä on Mother Marylle (Neitsyt Maria) kohdistettu rukous. Tosiasiassa Paul tarkoitti jälleen omaa äitiään, jonka uskoi olevan lähellä ja tarjoavan pimeyteen tukeaan.
Mitäkö minä soitan kun on viimeisen soiton aika kotiin?
And Love Her. Akustisena versiona.
Mutta tänään on Suomalaisen musiikin päivä. Jean Sibeliuksen syntymäpäivä.
Alati jaksaa huvittaa muistaessa kuinka Aino soitti Kämpin viinaviikoille unohtuneelle miehelleen: ­- Koska tulet kotiin?
Siihen Janne:
– Olen säveltäjä, en ennustaja.
Aamun hiljentymishetki: Sibeliuksen neljäs sinfonia..
Se ei enää, suositun kakkossinfonian lailla, ole valoja ja värejä tulviva ylistys luonnon ihanuudelle vaan syntyjä syviä mietiskelevä ihmisen tilinteko, jossa puhuu autius ja sielun ehdoton yksinäisyys vailla tarpeetonta tehostusta.
Minussa se herättää – etenkin osaa Il tempo largo -osaa kuunnellessa – aina vaikutelman, että seison huomenna taas vuodella ikääntyvänä oman hautani partaalla.
Sinfonian yhteydessä on puhuttu syvyyspsykologiasta, aforistisista aiheista, siitä kuinka impressiot kohtaavat lopulta karun ekspressionismin.
Teoksen loppu järkyttää aina – se päättyy jousien raskaisiin a-mollisointuihin.
Soitto on guruista tehty. Mutta myös rajaton riemu, niin voisin viimeisenä soittonani kotiin soittaa myös Unto Monosen Erottamattomat, Markus Allanin tulkitsemana.
Rauhaa, soitonpäivänä:
IMMU
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu