Aleksis Kiven velisiteet
Aleksis Kiven päivä yhden kulttuurimunauksen varjossa. Teatterihenkilö Juha Hurme on ”kääntänyt” Seitsemän veljestä nykykielelle. Teatteriväessä on aina piisannut itsetunnoltaan pöhöegoisia (=suuruudenhulluja?).
Ikimuistoinen on Kiveä kunnioittanut Kalle Holmbergin Turkuun taannoin ohjaama kokeilematon Seitsemän veljestä. Mutta hänellä olikin käytössään oikeita näyttelijöitä
Kerrataan siis vanhaa Kiveä:
Älkää herjatko Aleksis Kiveä lapsillenne. Älkää mestatko nuorilta Kiveä kertomalla kuinka hän kohosi kuolinvuoteellaan silmät hehkuen ja hoki: Minä elän!
Tietäen muka näin päätyvänsä kunnioittavasti silmätyksi pääksi kirjastojen aulaan ja ikuiseksi kirjallisuusikoniksi.
Tosiasiassa tuskaisena elättinä Kivi vajosi horrokseen ja Albert-veli kuiskasi vaimolleen: Nyt se pian kuolee.
Silloin Kivi virkosi lausahtaen arkisesti: Minä elän.
Kertokaa kuinka veljekset olivat nujakoivia, salaovelia vintiöitä ja suupaltteja, jotka panivat valtaapitäville hanttiin. ja joille kävi kelvollisesti. Paitsi että Kivi kutisti lopuksi heidät pönäköiksi maalaisliittolaisiksi.
Jos haluatte ujuttaa pikkuisenne oikean kirjallisuuden pariin, lukekaa heille aluksi Mauri ja Tarja Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä.
Kirjassa ovat romaanin tärkeimmät tapahtumat: lukemaan opettelu, Hiidenkivi, tappelu Toukolan poikien kanssa, jouluöinen pako Impivaarasta.
Kuvat ovat kansatieteellinen kurssi nykylapsille. He oppivat mikä on vinttikaivo, tahko, pystykirnu, luhtiaitta tai kontti.
Kivi oli humoristi jo siksikin, että hänen minänsä routi jatkuvasti. Huumori ja realismi ovat antiikista lähtien viihtyneet yhdessä. Ei Alex Matson Romaantaiteessaan suotta limitä Seitsemää veljestä ja Don Quijotea.
Kivi oli enemmän kuin kyläpelimanni, koska humoristis-sankarillinen eepos saa oikeat mittasuhteensa traagisten ainesten ja kielensä taustaa vasten.
Seitsemän veljestä sisältää paljon tilaa, avaruutta, moniselitteisyyttä, assosiaatioita ja mielikuvia. Muuttuupa kirjallinen kulttuurimme kuinka tahansa, se seuraa meitä kuin kuu susia pakenevia veljeksiä itseään.
Väinö Linna kirjoitti, että kirjassa Kivi tyhjensi minänsä loppuun. Sydämeni laulussa on elämän ja kuoleman välillä enää vain hauras ja ohut runon seitti.
Kertokaa kuitenkin lapsille, vaikka sen kipsipään alla, että sai Kivi kopsakat hautajaiset. 113 silloisen markan budjetti ylittyi 115 markalla. Vaje peitettiin perimällä kutsutuilta, myös tulematta jääneiltä, viisi markkaa kultakin.
Veijo Meri kertoi kulttuuritajustamme senkin että kun sittemmin haudalla vierailleet tallasivat kahta arvokasta sukuhautaa, juuri Kiven hautakiveä siirrettiin.
Hellyttävin Kivi-muistoni: 30 vuotta sitten käytin Timjamia, tytärtämme, Tuusulassa Kiven kuolinmökissä. Kotimatkalla kuului takapenkiltä itkuntyrskähdys. Hätäännyin että mikä on.
Siihen Timjami nyyhkyttäen: ”Kun Aleksis Kivi on kuollut.”
Se oli kohtalokas reissu. Timjamista tuli oiva kirjallisuudentutkija. Kiitos siitä(kin) Aleksis Kivi!
Ikirauhaa A. Kivelle. Antakaa hänet meille semmoisena kuin hän oli.
IMMU
jäämättä tulleilta = tulematta jääneiltä
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Olinpa kiistämättömän ja hävettävän huolimaton.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus toisesta kappaleesta lähtien. Ensimmäinenhän perustuu arvailuun, jonka en usko pitävän paikkaansa. Juha Hurme on paras elävä Juteinin, Europaeuksen ja Kiven tuntija. Jäämme odottamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnet varmaan Hurmeen ansiot minua paremmin, mutta ehkäpä blogisti tuntee vastenmielisyyttä tuollaista hanketta kohtaa ylipäätään.
Minä sain tarpeekseni Hurmeen käännöksistä, kun luin Sally Salmisen Katrinan hänen kääntämänään. Itsekritiikin puutetta osoittivat ainakin hölmöjen muotisanontojen ymppääminen sadan vuoden takaiseen miljööseen sekä ruotsinmukaisten sanontojen kääntäminen sellaisenaan, svetisistisesti (esim. ’om’-sanan toistuva kääntäminen ’jos’ epäsuorissa kysymyslauseissa).
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tarkoitin vain sitä, että olemme nähneet ”käännöksestä” vasta pari lausetta. Ilman muuta voi kysyä, onko käännös ylipäänsä tarpeellinen.
Seitsemän veljestä on tietysti romaani. Aina voi julkaista laitoksia, joissa aukeaman toisella sivulla asia kerrotaan nykykielellä.
Näyttämöllä tai elokuvassa tuollainen ”kriittinen laitos” harvoin toimii. Olen ymmärtänyt Hurmeen huomanneen hieman epätoivoisesti, että nykynäyttelijät eivät oikein osaa lukea ylipäänsäkään.
Kun sanoin ”harvoin toimii”, ajattelin yhtä hyvin toiminutta esimerkkiä: Al Pacinon Looking for Richard.
Ilmoita asiaton viesti