Älytysvalmiudessa

Se palautti mieleen G.H. von Wrightin kirkastuksen:

”Tekoäly ei tee luonnollista älyä tarpeettomaksi mutta se vähentää niiden ihmisten lukua, joiden on pakko luonnollista älyä käyttää.”

Minulla oli työvuosina vaikeuksia sopeutua joukkoon. Olin liian ujo, hillitty ja varatunut sanomaan lopullisen totuuden kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Pahinta oli kuulla lukionkin kesken jättäneen päätoimittajan toistelua kuinka korvessa asuu varsinainen älymystö, sinunlaisesi ovat vain lukeneistoa.

Hänelle älykkyys oli kai jäsenkirjassa.

Heh!

Vähä-älymystölle riittää nokkeluuksia nakkeleva hölöttäjä, joka tekee naurunalaiseksi kaiken, pyhänkin, jota ei lukemattomuuttaan ymmärrä.

Siksi jätin useimmat omat nokkeluudet sikseen ettei seura olisi tehnyt kaltaisekseen.

On se niin että äly on kuin terävä miekkka joka kutistuu narrin tiukuseksi ellei sitä välillä sujauta vaikenemisen tuppeen.

Opin silloin kohteliaisuuksilla loukkaamisen jumalallisen taidon.

Totuushan on, että useimmat yliarvioivat älykkyytensä. Parikin työtov…no, saman työpaikkaan osunutta julisti menevänsä Mensan testiin ja kirjoittavansa siitä jutun.

Odotan yhä niitä juttuja.

Suvainnette palauttaa mieleen, ystäväni Leppäs-Keijo sen varmaan muistaa, tosijutun enostani Otosta, luonnollisen älynkäytön mestarista:

Kerran Otto oli junamatkalla Helsinkiin. Vastapäätä istui pukumies. Otto söi Kuopion torilta ostamiaan paistettuja muikkuja. Hän ruoti ne ja taltioi ruodot paperipussiin huolellisesti.

Herra tiedusteli, että miksi Otto ei syö ruotoja. Otukka siihen, että ruodot kasvattavat älyä. Hän syö ne sitten kun lisä-älyä tarvitaan.

Snobi taas siihen, että hän on menossa työpaikkahaastatteluun ja tarvitsi nohevuutta:

– Paljollako möisitte ruodot?

Otto siihen, että parilla kympillä. Pukumies osti ja söi. Helsingin asemalla hän älähti:

– Tyhmähän minä olin. Olisin saanut Kuopion torilta muikut ruotoineen muutamalla eurolla.

– Alkavat jo vaikuttaa, muotoili Otto luoneenomaisen sävyisästi.

Rauhaa älytysvalmiudessakin:

IMMU