Älytysvalmiudessa

Älykkyydestä puhutaan, tyhmää kyllä, taas. Eniten ovat äänessä ne, jotka yliarvioivat itsensä.

On minutkin testattu. Osamääräni tietävät vain vaimo ja tytär. Siitä huolimatta olemme yhä perhe!

Tätä tuo rasite on aiheuttanut. Suvainnette retroilla:

On selvitetty, että erikoisina pidetyt ihmiset ovat onnellisia ja elävätkin kauemmin kuin liekanarussa kesytetyt.

Päädyin vuosikymmenten vaikenemisen myötä kysymään mikä on erikoisten, sisäänpäin kääntyneiden, introverttien ja ulospäin suuntautuvien, ekstroverttien, ero.

Ekstrovertit ovat pilanneet monen työpaikan hengen. He ovat keskeytymättömästi äänessä, eivät kykene kuuntelemaan toista viittä sekuntia kun ehättävät hökäisemään lopullisen totuuden kaikesta maan ja taivaan välillä.

Minusta sisäänpäinkääntyneisyys viestii älykkyydestä(kin). Hiljaiset kun älyävät vaieta!

Mistähän kuteesta oma niukkaliekkinen elämäni on koostettu?

Inrtoverttinen sana-aarteistoni on lukittu maasepän takomalla lukolla pikanerouden estämiseksi.

Muuan neito, sieluviisaaksi opiskeleva, tutki ihmisten tunnetiloja, hyvän mielen tuottamistilanteita, arvostuksia ja pyysi saada haastatella minua.

Hän tiedusteli, että mikä mielestäni on onni.

Minulta heltisi vain: Onni on hyvä hiljaisuus, jonka aateloi iloisin suru hakkaamalla palokärkenä elämäni kurkihirttä.

Entä lempituoksu?

Se on lämmin henkäys keltamataran, jota Neitsyt Marian sänkyheinäksi kutsutaan.

Entä mikä tuotti tyydytystä työssä?

Seura ei tehnyt kaltaisekseen.

Sitten neito tahtoi tietää suunnannäyttäjäni. Päähän pälkähti Robert Frostin opasviitta: ”Tie haarautui metsässä ja minä valitsin sen vähemmän kuljetun polun ja siksi kaikki on toisin.”

On minussa aika ajoin seuraihmisen puoli. Pistäydyin Ykkösrastin kahvilassa. Samalla sain, seurallisesti, vilkuttaa Tuoksupilvelleni. Askellus on kaunottarella kevyt kuin kevättuulen mukaansa temmanneen silkkihuivin lento.

Toinen tapaus oli Pariisissa Chez Clement-bistrossa. Hovimestari, tyylikäs ehtapariisilainen naisammattilainen sanoi että talo voi tarjota ruokaa odottaessa aperitiivin. ,

Minä siihen että ei käy, olen kerran juonut viinaa ja se riitti.

Sitten hän esitteli, että heillä on mahtava sikarikokoelma. Josko haluaisin maistaa?

Minä taas siihen, että kerran olen sikaria imaissut ja siihen se jäi.

Hovi katseli vähän syrjäkarein, jolloin minä sanoin, että odotan lounasseuraksi tytärtäni ja jatkoin:

– Ymmärtänette edellispuheistani, että hän on ainoa lapseni.

Hovimestari sai niin remakan naurukohtauksen, että jos hän olisi ollut raskaana, hän olisi takuulla synnyttänyt siinä keskellä salia.

Kun seuraavana vuonna kävin paikassa uudelleen, hovi sanoi minut lämpimästi muistavansa.

Nämä kaksi ovat ulospäin suuntautumiselämäni mukavimmat otokset.

Koska minusta ei ollut erikoiseksi, puurran arjessa introverttina, piiloudun ainaishölöttäjiltä sydämeni vasempaan kammioon, jossa on kahva vain sisäpuolella.

Eli jos ei ikinä suo sielulleen arkenakin sunnuntaita, sielusta tulee orpo.

Rauhaa hengittäessä, tällä toistaiseksi päättymättömällä väliaikamatkalla, voittopuolisesti sisään- ja ulospäin.

IMMU