Aviokehto, osa 2

Hesarin aina mielenkiintoisessa Torstai-liitteessä puidaan huumoria – ja sen puuttetta – parisuhteessa.

Huumorin puute voi johtaa pahimillaan jopa avioeroon. Jaettu huumori on taas liima, joka aateloi avion.

Se ei kuitenkaan saa olla puolihöhlää hohotusta tai puujalkavitsejä vaan sen on pohjattava arkiseen elämänfilosofiaan.

Mielestäni huumori voi olla elämännäkemys. Se on maailmankatsomuksista sovinnollisin. Suvainnette vilkaista retrona liki 50 vuotta taaksepäin:

Vaimo oli imettänyt Timjamia jo 11kuukautta. Minä saunassa vilkaisten hänen ylävartaloaan:

– Väitetään että pitkään imettäminen aiheuttaa riippuvutta. Mutta eipä meillä!

Vaimon silmiin syttyi SE sama kirkas liekki, joka lepatti kynttilässä nuoruudessamme hänen vinttikamarinsa ikkunassa.

Timjami uteli minulta, että luotiinko ensin mies vai nainen. Minä siihen että kysy äidiltäsi.

Tyttö pyyhälsi pois ja takaisin:

– Mies luotiin ensin koska äiti sanoi, että kaikesta hyvästä on tehtävä ensin luonnos.

Vaimo:

– Yhä ihmettelen miksi rakastuit juuri minuun.

Minä:

– Joko sinäkin olet alkanut sitä ihmetellä…

Minä:

– Aion testamentata aivoni Itä-Suomen yliopistolle!

Vaimo:

– Niinpä. Onhan siellä pienikin apu tarpeen.

Minä:

– Mistä pidät minussa eniten, komeudestani, älystäni vai miehekkyydestäni?

– Olet sängyssä parhaimmillasi. Nukahdat nopeasti, nukut sikeästi etkä heräile tuon tuosta hipelöimään minua.

Vaimo:

– Lähdetäänkö lenkille toisaalle kuin Valkeisenlammen ympäri. Mikä matka olisi sinusta mieluisin?

– Ilman Valkeisenlampea kotimatka.

Muistutus ihan hoivaksi rauhamatkalle:

Jos mennään yhteen mitättömistä syistä niin mitättömistä syistä usein erotaankin.

IMMU