Bergmanin papin hyvä ei pakota

Ingmar Bergman tunnettiin maailmanlaajuisesti teatteri- ja elokuvaohjaana. Mutta myös kirjailijana hän oli poikkeuslahjakkuus.

Kaksi Bergmanin romaania, Fanny ja Alexander (1984) sekä Hyvä tahto (1991), ovat olleet ehtymätöntä lukuevästä.

Fannyn ja Alexanderin hän ohjasi Oscar-palkituksi itse, Hyvä tahto on taas Bille Augustin ohjaus.

Hyvässä tahdossa Bergman kertoo vanhempiensa tarinan, rakkaustarinan.

Henrik opiskelee teologiaa Uppsalassa. Hän on salakihloissa Frida-nimisen tarjoilijan kanssa, eikä uskalla kertoa siitä äidilleen, joka isän kuoltua elää ahdingossa pojalleen parasta toivoen.

Bergmanit ovat rikasta mutta saitaa sukua ja Henrik nöyrtyy pyytämään rikkailta vanhapiikatädeiltään lisävelkaa.

Opinnot takkuavat- sitten Henrik tutustuu Åkerblomin rikkaaseen sukuun – ja Annaan.

Syntyy kitkerä ja katkera suhde niin Annaan kuin sukuun, etenkin anoppiin.

Mutta voimakastahtoinen Anna nai Henrikin ja he muuttavat ”Jumalan selän taakse” pikkukylään.

Forsbodassa häijy ruukinpatruuna katsoo, ettei hänelle ole mitään aihetta antaa pastorille ja pastorskalle arvoa heidän kutsumuksestaan, joka on hyvyys.

Luokkayhteiskunta on Forsbodassa ruoska, ruukinpatruuna halveksii työväkeä.

Sitten Henrik saa arkkipiispalta suosituksen sairaalapastorin virkaan Tukholmaan.

Henrikiä haastattelee jopa kuningatar, joka kysyy, onko kärsimys Jumalan lähettämää ja sallimaa.

Henrik vastaa: ”Jos annat itsellesi anteeksi, Jumala on antanut sinulle anteeksi.”

Henrik ei ota vastaan virkaa vaan palaa kyläänsä. Anna ei lähde mukaan.
Lopulta Henrik hyväksyy tarjouksen. Kieltääkö hän – rakkaudesta Annaan – Herransa kolmesti?

Bergman sanoi ettei ole aina totuudenmukainen kertomuksessaan. Siksi se onkin romaani.

Tätäkin se altisti pohtimaan:

On runsaasti ulkokullattuja, joille usko on lumelääkettä kärsimykseen. Kirkko, kuten isänmaakin, on niin usein lurjuksen viimeinen pakopaikka.

Hyvä ei näet pakota. Siitä kuteesta toivoisi omankin elämän olevan tehty.

Taiteen kaavat ovat samat kuin elämän – siis riippuvaisia epätoivosta, epäluotettavuudesta ja ennakkoluuloista.

Kun tarina ammentaa paljon pimeydestä mutta sitä valaistaan aika ajoin taskulampulla, on lopputulos haastava, nyansseissaan herättävä.

Ja lopuksi: ei taidetta saata ymmärtää määritelmistä käsin vaan myötäelämisestä.

IMMU