Elämän eväässä

Aamupalaa. Koska olemme samassa taloudessa mutta eri leivissä niin vaimolle rukiista Real-leipää, minulle vaaleaa ciabattaa.
Vaimo halusi nk. kuljettaa palloa:
– Se on jo puolikevät. Mikä sinusta on keväässä parasta?
– Kun hanget sulavat voin kantaa lumikolasi varastoon ja nostaa ruohonleikkurisi lähtöruutuun.
Vaimo silmäsi pejoratiivisesti eli jatkaako vai ei. Jatkoi kuitenkin:
– Kun vuodenajat vaihtuvat meillä on yhä toivoa.
– Aivan! Voimme yhä siirtyä
kevätväsymyksestä kesärasitusten ja syysdepression kautta kaamosmasennukseen.
– Malta jo. Luonto herää, maa kukkii…
– Jep! Juuri sen vuoksi valtaosa itsemurhista tehdään keväällä.
– Sinä et ole luontoihminen. Et edes kuule kuinka kotipihan vaahteroissa lehdet lähettävät kohta tuhat suudelmaa.
– Paras kevään luontoääni on italialaisten korkokenkien kopina asvaltilla.
– Olet brutaali luonne, asvalttilammas. Onko sinulla yhtään muka mieluisaa muistoa keväästä?
– On pääsiäiseltä 1973. Näin sinut ensikerran, sinisessä kukkamekossa ja valkoisissa tennareissa. Elovenahiuksesi laskeutuivat puoliselkään. Olit pelkkää luonnollisuutta, osa luontoa.
Vaimo ahkeroi säilyttääkseen asiallisen totisuutensa. Hän epäonnistui.
Ystäväni Pekka Kejonen oli kai virtuaalisesti läsnä. Hän tallensi hetkeni runokokoelmassaan Kevätpäiväntasaus:
”Tähän aikaan vuodesta
voi jokainen
profetoida nähneensä valon.”
Kevätrauhaa:
IMMU
0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu