Elämäni kirja – ja kuolemani
HS julkaisee presidenttiehdokkailta esseen heidän ”elämänsä kirjasta”.
Saa nähdä tuleeko siitä heidän elämänsä harkittu ja räätälöity farssi kuten kävi Stubbille ja Aaltolalle tv-ohjelmassa Elämäni biisi.
Villiinnyin kirjoittamaan omasta elämäni kirjasta. Vaikka harmikseni minua ei olekaan ikinä pyydetty ehdokkaaksi missään vaaleissa.
Kirjani on Väinö Linnan Täälllä Pohjantähden alla. Luin ja luen sitä. romaanina enkä historian yksi yhteen oppikirjana.
Näin se on vaikuttanut minuun näkemykseeni Suomesta ja suomalaisuudesta kuten HS vaatii:
Lapsena, 12-vuotiaana, sitä lukiessani vavahtelin öitä valveilla punaisten pakoa Lahden tiellä, räätäli Halmeen teloitusta, Akselin kohtaloa Hennalan vankileirillä pelätessäni ja parasta toivoessani.
Luin kirjaa veljeni Pentin silmän alla. Kun nauroin tai kyynelöin hän aikoi ottaa kirjan pois.
Ei kuitenkaan ottanut. Kiitos veljelleni sinne jonnekin missä meri tavoiittaa taivaan äären.
Suusuosikkini oli ja on Kivivuoren sanavalmis perhe. Näin Osku onnitteli lämpimänhellästi Elina-siskoa kihlauksesta Akselin kanssa: ”Vuoden päästä meidän plikka sitten kävelee perseläpi käsivarrella.”
Toinen on Kiviojan perhe. Kun kirkkoherra rouvineen tuli ostamaan Kiviojan Vikiltä hevosta niin ruustinna tympääntyi Vikin rementämiseen ja sanoi hevosta liian pieneksi.
Silloin Lauri-poika muotoili: ”Parempi se on naula sokeria kuin leiviskä paskaa.”
Oiva yhteiskunnallinen ohje, eikö vaikka?
Äitini selasi kirjaa tuohon asti kaikkine herjoineen, karkeuksineen ja ehdotti, että lukisin kaksi muuta osaa tuonnempana.
Näin asianmukaisesti tapahtuikin!
Eniten elämännäkemykseeni vaikutti kuitenkin räätäli Aatu Halme. Aluksi hän on vähän huvittavakin itseoppinut mutta paljastuu tinkimättömäksi kunnian mieheksi.
Hän ei osallistu rauhanaatten vuoksi kansalaissotaan mutta teloitettiin silti.
Kai hän oli vaarallinen esimerkki vallasväen mielestä!
Halmeessa on kaksi piirrettä, jotka vahvistuivat minussakin: yhteiskunnan vähäosaisiin kohdistuva myötätunto ja voimakas vastenmielisyys kaikkea väkivaltaa vastaan.
Vielä Halme:
-;Kuten tiedätte en ole kirkkouskovainen mutta tunnustan silti suuren nasaretilaisen suurimmaksi opettajaksi maan päällä. Minun uskoni kuolemattomuuteen on kuitenkin toisilla perusteilla.
Rauhaa kaikille ”Koskeloille” Pohjantähden alla:
IMMU
Vaarini kuoli samana vuonna, jona luin Linnan pääteokset ja Suomi täytti 50.
Vaarini sosiaalinen suhde omaan isäänsä oli ollut hyvin samanlainen kuin Akselin suhde Aatuun, punakaartilaisuus ja pasifismi mukaan lukien.
Ilmoita asiaton viesti