Hätäpaiseet

Taas se on todistettu (HS 19.9.), että jo pelkkä mielikuva kiireestä haittaa ajattelua. Aikapula altistaa vahingoille ja kärsimättömyys nostaa verenpainetta.
Melko haipakkaa onkin nykymeno. Joka paikkaan rynnätään, jopa ihmisen sieluun, kuin halpahallin aleen.
Ovat pikaruoat, pikajunat, pikakassat, pikavuorot. Jopa Taivaan Isän viipyileväksi tarkoittama elämän paras nautinto, sylien kohtaaminen, on pikapano.
Sopii muistaa mitä Tuntemattoman sotilaan Koskela sanoi ”Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei synny kuin kusipäitä mukuloita.”
Ei nykyihmisen silmä lepää edes kauniissa luontokappaleessa. Hän lyö sen mielessään lihoiksi ja laskee kilohintaa.
Nykyväki pelkää hiljentymistä, pysähtymistä, tekemättä jättämistä. Siinä saattaa joutua silmäkkäin itsensä kanssa. Useimpia pelottaa itsensä aito etsiminen siksi, että löydettyään todellisen itsensä hän ei ilkeä kertoa mitä löysi.
Minulla ei ole kiire minnekään
Joskus kippaan pakastinkylmää grappaa vaikka lääkärini varoitti, että viina on hitaasti tappava myrkky.
Minä siihen että minnepä tässä enää kiire..
Kun hiekka tiimalasissani on valumassa loppuun, aion pyytää, kiireettömin äänenpainoin läheisiltäni, että auttakaa, jos suvaitsette, minut selälleni Artekin sohvaani ja sytyttäkää kämmenieni väliin tuohus.
On tietysti mahdollista, että paikalle kiiruhtaa, taivaallisen noutajan sijasta joku vaihtoehtopuoskari tunkemaan tuohusta korvaan pelastaakseen minut elämälle.
Silloin kurotan sängyn jalan juuresta grappaa ja totean, että ei kiitos, ei kynttilää korvaan vaan nakit silmille, levollisesti.
Vaimo joskus kysyy, että teenkö mitään nopeasti. Vastaan totuudenmukaisesti: Väsyn.
Sopii muistaa ikiviisaus, että jos haluat muistaa jotakin askella arvokkaan levollisesti, jos unohtaa ravaa iiriksessä hullun suden palo.