Hauta-aika

Mustiin pukeutunut mies istui taannoin penkillä ukkini haudan lähistöllä Kuopion vanhalla hautausmaalla. Rohkenin kysyä:

– Anteeksi, onko joku kuollut?

Mies heilautti laajan kaaren kädellään:

– Kaikki – aivan kaikki.

Viipyilyni hautausmailla alkoi jo silloin isäni kuoli, olin viisivuotias ja halusin hypätä ikisydänlämpöisen isän perään hautaan.

Tässä muutamia kohteita:

Tärkein on A.P. Tšehovin hauta Novodevitšin luostarissa Moskovassa. Hautakivi on pieni, valkoinen, vaatimaton, jopa vähättelevä kuten lääkäri-kirjailija itseään kohtaan oli. Siinä lukee vain A.P. Tšehov 1860-1904.

Tämänkin nykypäivään ohjeen hän toi julki: ”Jos ihminen ei osaa olla palvelija, hänen ei pidä sallia olla herranakaan, jos hän ei osaa iloita toisen menestyksestä ovat yhteiselämän intressit hänelle vieraita eikä hänen käsiinsä pidä uskoa yhteistä asiaa.”

Vladimir Vysotskin hautamuistomerkki on karmen, suku vaati korskeaa veistosta siipineen, kitaroineen. Silti siellä on käytävä kertaamassa Susijahtia: ”Läpi siiman juoksin vastoin perinteitä / liian suuri oli jano elämään. / Riemumielin kuulen kuinka takanani / karjuu jahtijoukko ällistyksissään.”

Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla lepää F. Chopin ja sielun sisimmässä helisee cis-mollinocturno n:o 20 ja vie ylänköjen rauhaan. Varsovassa käyn Pyhän Ristin kirkossa, jonka keskilaivan pilariin sanotaan Chopinin sydämen haudatun.

Montparnassen hautausmaan maamerkki on H. Dillionin veistos Ikuinen uni. Sen kautta käyn tervehtimässä Guy Maupassantia.

Varsovassa käyn Pyhän Ristin kirkossa, jonka keskilaivan pilariin on haudattu Chopinin sydän.

Roomassa on tärkein kaikkien jumalien temppeli Pantheon. Siellä lepää Rafaello sargofagissa vaimonsa kanssa.

Sarkofagiin on hakattu sanat: ”Tässä lepää Raphael, jonka eläessä suuri luontoäiti pelkäsi tulevansa hänen voittamakseen ja että hänen kuollessa kuolisi hän itse.”

Temppelin kupolin halkaisijaltaan 11-metrisestä aukosta saattaa vilkaista ikuisuuteen, alati armahtavaan kirkkauteen.

Piskarevin sankarihautausmaalla Pietarissa soi taukoamaton surumusiikki. Sinne on haudattu 490 000 Leningradin piirityksen uhria.

Muistomerkin takaisessa muurissa ovat piirityksestä elävänä selvinneen Olga Bergholtsin säkeet: ”Kaiken muun voi antaa anteeksi / vuodatettua viatonta verta ei koskaan.”

Hautausmaat ovat minulle pala maata (”maasta olet sinä tullut…) ja mysteerin ymmärtämisen etsimistä. Eikä se ole mysteeriin tunkeutumista vaan sen vastaanottamista, elämistä siinä, sen kanssa, sen lävitse, sen turvin.

Hautarauhaa IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu