Hautatarhat

Olen aina viihtynyt hautausmailla.

Mustiin pukeutunut ikämies istui taannoin penkillä ukkini haudan lähistöllä Kuopion vanhalla hautausmaalla. Kysyin kunnioittavasti:

– Anteeksi mutta onko joku kuollut?

Hän teki laajan kaaren kädellään:

– Kaikki – aivan kaikki.

Kiintymys hautausmaihin alkoi jo silloin isäni kuoli 1955. Olin viisivuotias. Minut pantiin kävelemään ensimmäisenä arkun perässä. Kun isä oli laskettu hautaan niin – muistan sen kirkkaasti – kuinka pikkuisessa päässäni kävi tulipunainen leimahdus: halusin hypätä minulle ikisydänlämpöisen isän perään.

Matkoillani on ollut hautoja, joilla käyn aina hiljentymässä.

Rakkain on A.P. Tšehovin hauta Novodevitšin luostarin hautausmaalla Moskovassa. Hautakivi on pieni, valkoinen, siinä lukee vain A.P. Tšehov 1860-1904. Haudalla on aina kukkia.

Tämänkin nykypäivään ohjeen hän toi julki: ”Jos ihminen ei osaa olla palvelija, hänen ei pidä sallia olla herranakaan, jos hän ei osaa iloita toisen menestyksestä ovat yhteiselämän intressit hänelle vieraita eikä hänen käsiinsä pidä uskoa yhteistä asiaa.”

Hiljaisessa mielessäni lausun: Kiitos kirjoituksista Anton Pavlovitš, sydämensyrjimmäinen olet minulle.

Pariisissa kohde on Pére Lachaisen hautausmaa. Siellä lepää F. Chopin ja sielun sisimmässä helisee cis-mollinocturno n:o20 opus post humanum. Varsovassa käyn Pyhän Ristin kirkossa, jonka keskilaivan pilariin sanotaan Chopinin sydämen haudatun.

Montparnassen hautausmaan maamerkki on H. Dillionin veistos Ikuinen uni. Sen kautta käyn tervehtimässä Guy Maupassantia.

Venetsiassa San Michelen saarihautausmaalla kohtaan Joseph Brodskyn runoilijan ja hänen itkijämuusaksi kutsumansa tukijansa Anna Ahmatovan hengen. Anna sanoi aina, että Italia on uni, joka toistuu koko ajan.

Jatkoin Madonna Dell’Orton kirkkoon jossa on Bellinin ihmeellinen alttaritaulu Madonna ja lapsi.

Se on minulle pelastus, josko myös turistilaumojen piittaamattomuuden vuoksi tuhon uhkaamalle Venetsialle. Taustalla taustalla soi A. Vivaldin Kevät.

Nämä poiminnat hautausmaistani saavat tarttumaan kirkastukseen, että hautausmaat ovat vain maata (”maasta olet sinä tullut…”) eivät taivas eivät helvetti, eivät kuoleman kuvia vaan kirjoituksia elämästä.

Jo Spinoza opasti: ”Viisas ihminen ei ajattele mitään niin vähän kuin kuolemaa.

IMMU