Hautatarhat

Syksyisin elpyy muuan vakiokäyntini – hautausmaat.
Vastikään seisoi mustiin pukeutunut ikämies ukkini haudan lähistöllä Kuopion vanhalla hautausmaalla. Kysyin kunnioittavasti:
– Onko joku kuollut?
Hän teki laajan kaaren kädellään:
– Kaikki – aivan kaikki.
Kiintymys hautausmaihin alkoi jo kun isäni kuoli 1955. Olin viisivuotias. Kun isä oli laskettu hautaan niin – muistan sen kirkkaasti – kuinka pääni läpi kävi tulipunainen leimahdus: halusin hypätä minulle ikisydänlämpöisen isän perään.
Matkoillani on ollut hautoja, joilla käyn aina hiljentymässä.
Rakkain on A.P. Tšehovin hauta Novodevitšin luostarin hautausmaalla Moskovassa. Hautakivi on pieni, valkoinen, siinä lukee vain A.P. Tšehov 1860-1904. Haudalla on aina kukkia.
Tämänkin nykypäivään ohjeen hän toi julki: ”Jos ihminen ei osaa olla palvelija, hänen ei pidä sallia olla herranakaan, jos hän ei osaa iloita toisen menestyksestä ovat yhteiselämän intressit hänelle vieraita eikä hänen käsiinsä pidä uskoa yhteistä asiaa.”
Pariisissa kohde on Pére Lachaisen hautausmaa. Siellä lepää F. Chopin ja sielun sisimmässä helisee cis-mollinocturno n:o20 opus post humanum. Varsovassa käyn Pyhän Ristin kirkossa, jonka keskilaivan pilariin sanotaan Chopinin sydämen haudatun.
Hupiakin on sattunut hautausmailla. Pere Lachaiseen haudattiin myös Doors-yhtyeen Jim Morrison. Vartija oli monieleisessä ja myönteisen suulaassa humalassa aamukymmeneltä. Hän halusi kertoa kaikilla Morrisonin elämäntarinan. Kaikki me sen tunsimme mutta kukaan ei hennonnut keskeyttää vartijaa.
Pariisissa Montparnassen hautausmaan maamerkki on H. Dillionin veistos Ikuinen uni. Sen kautta käyn tervehtimässä Guy Maupassantia.
Roomassa on tärkein kaikkien uskontojen temppeli Pantheon. Siellä lepää Rafael sargofagissa vaimonsa kanssa.
Sarkofagiin on hakattu sanat: ”Tässä lepää Raphael, jonka eläessä suuri luontoäiti pelkäsi tulevansa hänen voittamakseen ja että hänen kuollessa kuolisi hän itse.”
Temppelin kupolin halkaisijaltaan 11-metrisestä aukosta saattaa vilkaista ikuisuuteen, alati armahtavaan kirkkauteen.
Piskarevin sankarihautausmaalla Pietarissa soi taukoamaton surumusiikki. Sinne on haudattu 490 000 Leningradin piirityksen uhria.
Muistomerkin takaisessa muurissa ovat piirityksestä elävänä selvinneen Olga Bergholtsin säkeet: ”Kaiken muun voi antaa anteeksi / mutta vuodatettua viatonta verta ei koskaan.”
Venetsiassa San Michelen saarihautausmaalla kohtaan Joseph Brodskyn ja hänen itkijämuusaksi kutsumansa Anna Ahmatovan hengen. Anna sanoi aina, että Italia on uni, joka toistuu koko ajan.
Nämä poiminnat hautausmaistani saavat tarttumaan kirkastukseen, että hautausmaat ovat vain maata (”maasta olet sinä tullut…”) eivät taivas eivät helvetti, eivät kuoleman kuvia vaan kirjoituksia elämästä.
Hautausmaat ovat minulle pala maata (”maasta olet sinä tullut…) ja mysteerin ymmärtämisen etsimistä. Eikä se ole mysteeriin tunkeutumista vaan sen vastaanottamista, elämistä siinä, sen kanssa, sen lävitse, sen turvin.
Hautaruhaa:
IMMU
+2
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu