Hyllyä pyyhkimässä

Ihmiset ovat ryhtyneet siivoamaan kotejaan, elämän takaoven jo raottuessa, turhasta roinasta.
Kaikilla on tavaroita, joille on oma nimike: ”jos joskus sattuu tarvitsemaan”.
Kiinnostuin asiasta kun vaimo luetti jutun henkilöstä, joka poisti rojut kotoaan.
Ilmiselvästi vaimon opastus oli kehotus. Koska Maripaidoista ja Artekin huonekaluista en voi luopua niin katselin kirjahyllyjäni.
Eräässä fengshui-oppaassa, se on oppi sopusoinnusta, neuvottiin poistamaan kirjahyllystä kaikki mikä ei ilahduta vaan lisää murhetta.
Tartuin oitis toimeen.
Kävin läpi hyllyjäni silmät ummessa.
Heti osui käteen Täällä Pohjantähden alla. Lapsena, 12-vuotiaana, sitä lukiessani vavahtelin öitä valveilla punaisten pakoa Lahden tiellä, räätäli Halmeen teloitusta, Akselin Hennalan vankileiriä pelätessäni.
Suusuosikkini oli ja on Kivivuoren perhe. Näin Osku onnitteli lämpimänhellästi Elina-siskoa kihlauksesta Akselin kanssa: Vuoden päästä meidän plikka sitten kävelee perseläpi käsivarrella.
No, kirja kiireesti hyllyyn.
Jo osui käteen Kunnon sotamies Švejk. Kirjassa hukumme sodan vereen ja mielipuolisuuteen – ja nauruun.
Näin Švejk sotarovastin saarnasta rintamalle joutuville:
”Kyllä se tulee olemaan hienoa kuten sotarovasti kertoi – kun päivä kallistuu lepoon ja aurinko kultaisine säteineen painuu vuorten taa ja taistelukentältä kuuluu kuolevien viimeisiä huokauksia, kaatuneitten hevosten korahduksia, haavoittuneiden ähkettä ja väestön vaikerrusta kun liekit heidän palavista kodeistaan hulmuavat taivaalle. Pidän kovasti tuommoisesta korkeamman asteen hölmöilystä.
Hyllyyn heti!
Gabriel García Márquezin novellikokoelmassa Oudot vaeltajat salonkitaikurin vaimo joutuu mielisairaalaan, 17 englantilaista myrkytetään Roomassa, on verijälkiä lumessa.
On ikääntynyt prostituoitu, joka suree, ettei kukaan itke hänen haudallaan. Hänpä opettaa koiransa kulkemaan yksin varatulle hautapaikalle itkemään.
Nopsasti hyllyyn.
Tolstoin Anna Kareninassa petetään ja vihoitellaan, tehdään itsemurha. Mutta on Annassa sävyjä, hän vihaa jopa miehensä pieniä korvia.
Kiitollisuudella hyllyyn.
Seuraava oli Papinin Kristuksen historia. On uskonnolla paljon pahaakin saatu aikaan, käytetty väärin valtaa, sodittu, nöyryytetty. Mutta Kristus reagoi todellisuuteen näin: itki, hymyili, suuttui, jopa raivosi, alakuloistui. Hän ei suhtautunut kärsimyksiin, kuten monet epäaidot seuraajansa, hymy huulillaan.
Ei kirjaa riippumaan ristille. Hyllyyn uudelleen koettavaksi.
Ei kertynyt lahjoitettavaa SPR:n Kontin antikvariaattiin, turhaa oli työni, monta ilon hetkeä säilyi.
Tai ei ihan, panin paperijätteisiin sen fengshui-oppaan.