Isävero
Pyhäinpäivä. Sattumalta se on sama kuin isäni Lennartin kuolinpäivä 67 vuotta sitten.
Olen kamppaillut siis ilman miehen mallia. Minut jälkikäsittelivät äiti ja isosisko.
Isä eli lapsuutensa ja nuoruutensa Kuopiossa, osoitteessa Puijonkatu 13. Se on nykyisin suojelukohde.
Siitä pikku-V:n retromuistelus.
Elämä vei 1930-luvulla isän ja äidin toisaalle. Valkeakoskelle, Tampereelle, Joensuuhun.
Isä rakensi 50-luvun alussa sinne talon. Tärkeimpänä hanslankarina oli pikku-V.
Välillä istuttiin rappusilla ja isä otti, no, ottipa mitä otti, mutta ohuesti, ja puheli aina mukavia:
– Katsopa poika karttaa niin hoksaat että suurin osa maapallosta on vettä ja mitätön osa maata.
Isä halusi nuorena merille. Pikku-V kyllä ymmärsi, että väliin tuli kaikenlaista, etenkin muuan Tyyne-neito Heinävedeltä.
Isä jutteli, että eläkevuosiksi muutetaan takaisin Kuopioon. Ei hän eläkkeelle ehtinyt. Lenni tempaistiin 44-vuotiaana taivaan pilvilaivaan huuhtomaan Suuren Kapteenin komentosiltaa.
Siksi tämä kuva toistuu alati – joka marraskuu – V:n sisimmässä:
Isä oli lähdössä töihinsä, johtamaan suon ojitusta Kaavilla ja oli epätavallisen vakava:
– Kaikki olisi niin hyvin, jos pumppu ei reistailisi.
V päätti hankkia isälle reistailemattoman pumpun. Hän osti sen Mecanon ruuvimeisselillä Taposen Jussilta.
Kunnes marraskuun aamuna ovelle ilmestyi kaksi miestä mustissaan. Yhä V kuulee korvissaan äidin huudon kun he kertoivat kuolinuutisen.
Sitten saapuivat vieraat mustissaan ja äiti sai toistaa, että pumppu se oli, reistaili.
Silloin pikku-V, liki mykkänä pidetty, puhkesi ääneen hautajaisvieraiden keskellä:
– Se oli joulun vika, se on niin kaukana. Minulla oli isälle lahjaksi uusi pumppu!
Eikä kukaan nauranut. Ei yksikään.
Koska V eli elämänsä vailla miehen mallia jo siksikin elämän evääksi tulivat nämä(kin) kolme asiaa: tasa-arvo, heikkoja ei saa hakata, henkisestikään ja rauha eli kaiken muun voi antaa anteeksi mutta vuodatettua viatonta verta ei koskaan.
Sitä isä olisi takuulla opettanut, siihen soveltuvat niin nasaretilaisen kulkurifilosofin aatteet kuin B. Russellin elämänviisaus.
Ja vielä enemmän:
”Älkää uskoko kuulopuheisiin.
Älkää uskoko perinteisiin siksi, että ovat kulkeneet perintönä niin monen sukupolven kautta.
Älkää uskoko mihinkään siksi, että niin monet uskovat siihen.
Älkää uskoko mihinkään opettajienne ja esi-isienne arvovallan vuoksi.
Uskokaa vasta huolellisesti harkittuanne ja eriteltyänne siihen, mikä on järjenmukaista ja edistäkää kaikkea hyvää – ja eläkää sen mukaisesti.”
Rauhaa pyhäinpäivänä.
IMMU
Kommentit (0)