Itkuhirsi

Itkemisestä on taas tehty hyve. Pitkään elimmekin etovaa aikaa. On ollut trendikästä olla tunnekuohunsa hillitsevä luonne, terästettynä ivantäyteisellä pöhöegoisuudella. Kun tekee kaiken ylevänkin naurunalaiseksi selkääntaputtajia piisaa.

Hyötyliikuttuvia on runsaasti poliitikoissa, teennäisuskovaisissa, vehnästelijöissä, heissä jotka ”kaikkien hyvien asioiden puolella”.

Hesarissa tänään oiva artikkeli itkusta, naisen, miehen, lasten, vauvojen.

Aidoilla kyynelillä on ihmiselle terveydellinen merkitys.

On tutkittu murheitkijän ja sipulinkuorijan elintoimintoja kyynelvuon virratessa. Shakespeare kirjoitti, että kyyneleet asuvat sipulissa. Siis tekokyyneleet.

Oikeasti itkiessä vapautuu kehosta endorfiinia, kehon omaa kipulääkettä. Se toimii morfiinin tapaan ja huolehtii kehon hyvinvoinnista. Murhe- ja iloitku ovat aivojen aikidoa.

Minulla on vaikeuksia itkun ja naurun kanssa. Se paljastaa slaavilaisen sielun. Itku ja nauru keriytyvät sisäkkäin.

En itke vaikkapa nyyhkyelokuvissa tai teattereissa. Mutta kyynelehdin kun valkoiset ampuivat Pohjantähdessä Aatu Halmeen, joka ei edes osallistunut sotatoimiin.

Luin kirjan kai liian nuorena, 12-vuotiaana ja Halme osoitti maailmannäkemykseni suunnan.

Halmeessa oli kaksi aitoa ja tärkeää piirrettä, jotka eivät koskaan horjuneet vaan vahvistuvat alati: yhteiskunnan pieniin ja vähäosaisiin kohdistuva myötätunto ja voimakas vastenmielisyys väkivaltaa kohtaan.

Jo lapsena kyynelehdin, salaa, kun katsoin Chapilinin elokuvia. Pahinta peläten ja parasta toivoen.

Kevyt musiikki ei juuri kosketa. Mutta Markus Allanin laulamana minulla on muuan harvinais-cd. Unto Monosen Erottamattomat pysäyttää yhä – jopa liki 50 vuoden aviosuhteenkin vuoksi. Sitä paitsi siinä on hellytävän kaunis väliosa.

Jos mieli on herkkänä kuuntelen A. Järnefeltin Kehtolaulun tai Maaritin laulaman Maan korvessa kulkevi lapsen tie…

Minulla on pitkä ura itkettäjänä. Olipa suvussa ristiäiset, rippijuhlat, häät, syntymäpäivät tai hautajaiset jouduin puhumaan.

Äidin kuoltua lopetin. Aloin epäillä, että sallin tästedes sydämeni liikuttuvan vain jos saan porukan parkumaan.

Jos kotona kehkeytyy suukopua, en ryhdy sanallisestikaan nujakoimaan. Silmät vain kostuvat ja kun puoliso vakuuttaa ensin olevansa väärässä niin kohta minä hänen olleen, taas, oikeassa. Periaate on, että jos ei kykene hyväksymään toisen pieniä paheita, ei osaa arvostaa hänen suuria hyveitäänkään. Siitä kuteesta on kestoavio tehty.

Lopuksi: minulla on ympärivuotisesti nuha, koska vapautta, tasa-arvoa ja rauhaa tylyttävässä maailmassa on joutunut uuraasti itkemään sisäänpäin.

Lapset itkevät syntyessään ja joka päivä opettaa tietämään miksi. Jos maailma olisi Plkitseva, he takuulla nauraisivat tullessaan ulos kuun maisemasta äidin kohdussa.

IMMU

+1
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu