…ja kylmä kevät sen.
Olen aina ollut viehtynyt Ukrainasta. Muutamia kirjallisia muistikuvia:
Kiovassa etsin lääkäri-kirjailija Mihail Bulgakovin kodin. Sieltä se lopulta löytyi kukkualta Vladimirin sinisipulikupolikirkon siimeksestä.
Kukaan ei ollut kuullutkaan Bulgakovista. Hänethän tapatti Stalin vaikka kävi salapäin katsomassa Bulgakovin romaanista Valkokaarti tehtyä teatteriesitystä. Useammankin kerran.
En mennyt koputtelemaan ovelle, elettiin neuvostoaikaa…
Ryhdyin ottamaan Mullikan kameralla kuitenkin kuvaa. Kamera ei toiminut. Liekö ollut kepulaisten suomettama.
Bulgakovin pääteos, alati uusluettava, on Saatana saapuu Moskovaan. Josko nyt suvaitaan Putinin aikaan väännellä sitä: Saatana saapui Moskovasta.
Kiovassa aistin Karpaattien slaavien parhaan perinnön, puhtauden verrattuna niin moneen muuhun neuvostotasavaltaan, ystävällisyyden, runsauden vaikkapa ruoassa.Oltiinhan mustan mullan maassa.
Niinköhän viimeisen kerran katsoin Dnepriin?
Toinen muisto on Elvi Sinervon runoon Natalia Kaj Chydeniuksen tekemä sävellys. Se kertoo Sinervon ukrainalaisesta sellitoverista vankilassa toisen maailmansodan aikaan. Agit Prop sen upeasti lauloi.
Natalian silmät leimusivat kun hän kertoi Sinervolle natsien miehityksestä Ukrainassa.
Niinpä!
Kolmas on Nikolai Gogol, joka syntyi Velyki Sorochyntsissa Ukrainassa vuonna 1809 aprillipäivänä, kuinkas muuten.
Gogol on maailmankirjallisuuden suurimpia humoristeja, jota lukiessa alussa naurattaa, lopussa itkettää.
Pitääkseni yllä alati rapistuvaa venäjän taitoa luen häntä uudelleen ja uudelleen.
Kuolleiden sielujen ensimmäisen osan lopusta kaivautuivat mieleen nämäkin rivit, ikään kuin nykypäivää ennakoiden:
”Etkö sinäkin, Venäjä, riennä samoin kuin kuin nopea saavuttamaton troikka? Tie pöllyää allasi sakeana kuin savuna, sillat jyrähtelevät, kaikki jää ja katoa taaksesi.
Minne riennät sinä Venäjä, vastaa? Ei vastausta. Ohi lentää kaikki, mitä vain maan päällä on ja karsaasti väistäen antavat tietä muuta kansat ja valtakunnat.
Rauhaa Ukraina, riekaleinakin lippusi hulmuaa. (Tuon kirjoitin otsikoksi juttuuni Kiovasta 80-luvulla.)
IMMU
jk. Jos ilkeä suvaitaan olla niin vaikuttaa, että monet suomalaiset eivät niinkään sure Ukrainaa vaan salapäin saavat korviin asti venyvän erektion päästessään pieksemään Venäjää. Putin on raakalainen, epäihminen, mutta vakaasti uskon, etteivät venäläiset, Venäjän kansa, tahdo sotaa. Se kävi sen jo.
Tykkää
Kommentti
Jaa
”Natalian silmät leimusivat kun hän kertoi Sinervolle natsien miehityksestä Ukrainassa. Niinpä!”
– Ukrainan tilanteessa juuri nyt ei ole mitään hauskaa, mutta ”natsit”… onko käsite Putinin käytössä aivan vakavasti lausuttu? Otetaanpa sitaatti ”natsien” touhuista Keski-Euroopassa v. 1941 suomalaisen sotaveteraanin kertomana:
”Minut määrättiin Nordland-rykmentin II pataljoonaan. Divisioonan miehet olivat etupäässä sotakoulutusta ja -kokemustakin saaneita, mutta joukossa oli myös nuoria, kouluttamattomia poikia. Minunkin ryhmässäni oli helsinkiläinen Flink-niminen 18-vuotias poika ja hänen samanikäinen toverinsa. Ryhmässäni ollut hämeenlinnalainen kersantti Boijer taas oli jo 27-vuotias. Muita SS-miehiä tunnen hyvin vähän, sillä valtaosa oli SS-pataljoonassa ja loput pieniin ryhmiin sijoitettuina eri yksiköissä. Meidän ryhmässämme oli kolme suomalaista, kaksi hollantilaista, yksi belgialainen, yksi amerikkalainen, mutta ryhmänjohtajamme Baumgärtner oli saksalainen. Se ryhmä oli varsinaista sekahedelmäsoppaa.”
Tuo ryhmä muodostettiin eteläisen Saksan Heubergissa. Kertoja on Arvo Kokko (20.6.1918 – 9.3.2002). Sotilasosasto siirrettiin ensin hyvin lähelle Puolan rajaa, ja juuri juhannuksen alla alkoi sota.
Monivaiheisen etenemisen jälkeen lokakuussa ryhmä Baumgärtner oli Aleksandrovkan kylässä Ukrainan itälaidalla, mahdollisesti jo Venäjän alueella syvällä Neuvostoliitossa. Suomalaiskolmikko oli pysynyt koossa – siihen asti. Lisää sotajuttua:
”Boijer sanoi menevänsä katsomaan, miten Flinkille kävi. Flink makasi siinä viiden metrin päässä. Kun Boijer nousi ylös, hän ehti ottaa vain askeleen, ennen kuin putosi siihen ja jäi tielle makaamaan.”
Kaikkien kolmen suomalaisen sota päättyi samassa taistelussa, ja heistä Kokko oli ainoa hengissä selvinnyt. Sota on aikamoista arpapeliä, varsinkin näin jälkipolvien suunnasta asiaa ajatellen! Entä jos, ja niin edelleen.
Matrikkelitietoja isäni aseveljistä:
Boijer, Johannes Oskar (Jussi), s. 27.11.1913 Vanaja, k. 21.10.1941 Belojarovka. — Räjähtävä luoti lonkkaan, kuoli haavoihinsa. Haudattu ensin Aleksandrovkaan, josta siirretty Uspenskajaan. Siunattu 30.4.1942 poissaolevana Hämeenlinnan Ahvenistolle yksityihautaan.
Flink, Karl Oskar Eskil (Esko), s. 3.7.1922 Suomenlinna, k. 21.10.1941 Belojarovka. — Kaatui vihollisen väijytyksessä. Haudattu ensin Aleksandrovkaan, josta siirretty Uspenskajaan. Siunattu poissaolevana Helsingin Munkkiniemen sankarihautaan. Isä jääkärikapteeni Mårten Flink (1897-1943).
Ilmoita asiaton viesti