Jussipiirros, lopullinen osa

Motto: ”…koska on tapahtunut jotakin / hyvää / joskus tuntuu että / olen ansainnut sen” (Juice Leskinen Kosket 2006).
Minulla oli onni askeltaa Juice Leskisen, minulle Jussin, seurassa kappale tätä toistaiseksi päättymätöntä väliaikamatkaa. Onni oli keskustella, spekuloida, paheksua, nakella nokkeluuksia, kehua (ainakin toisiamme).
Savoon osuessaan Jussi tahtoi tavata. Hän oli minulla myös Savon Sanomien kirja-arvostelijana.
Jussi syntyi 19.2. 1950, pyhäaamuun. Meillä oli vain kaksi kuukautta ikäeroa.
Meitä yhdisti ajoittainen epäsosiaalisuus, vetätyminen, tinkimättömyys, ahdistuneisuus.
Yhteisiä kokemuksia riitti: niukka lapsuus, isäorpous, kuolema, lähellämme ei vieraillut viikatemies vaan niittokone säksätti.
Puhuimme oopperasta, baletista, klassisesta musiikista, korkeakirjallisuudesta, ruoasta, hänen aikeesta kirjoittaa 700-sivuinen romaani. Olimme oivaltaneet kuinka murheellinen kirja oli Juhani Peltosen Elmo.
Kaiken keskuksena oli Äeti, alati läsnä.
Hän kertoi Syksyn sävelen synnystä puiston penkillä Lontoon Regent’s Parkissa.
15. yö ei ole mikään kooste liskojen yöstä, ryyppäämis- ja kauhea kankkuslaulu, hän kertoi. Kyse on unesta, sen puutteesta, tuskasta.
Se on Dylanin Mr. Tambourine Man-kappaleen rinnakkaisteos.
Jussi oli huomannut, että ei huomista pidä valehdella, surra valmiiksi. Monet hänen sävellyksensä alkavat mollissa mutta päättyvätkin duuriin.
Istuimme syrjäpöydissä. Jos (kun) hänet hoksattiin niin mukaan pyrki puolihöhliä hohottajia, perskärpäsiä.
Osasimme toivottaa heidät helvettiin niin viehkeästi, että useimmat lähtivät riemuiten matkaan.
Jussilla kun oli ilmeinen tarve silmäntasaiseen kahden keskiseen vakavaan keskusteluun.
Kaikkea ei huoli kertoa. Vaikka ihminen elää julkisuudesta, on hänen yksityisyytensä minulle aina ollut rikkumaton.
Jussilla oli sydämen ikoninurkkauksessa huone, jossa oli kahva vain sisäpuolella.
En ole osallistunut karkeloihin hänen arkkunsa kannella. Niitä komppaa pelkkä kassakoneen kilinä.
Kahdesti hän ehdotti elämäkerran kirjoittamista. Väistin pyynnön.
Kun olen teelmiä hänestä nyt selannut, olen kieltäytymistäni katunut. On vain epäolennaisuuksiin keskittymistä, lahkeesta ravistettuja tulkintoja, virheitä.
En voinut osallistua Sarin ja Jussin häihin Eino Leinon päivänä 6,7. 2004. Lähetin lahjaksi Leinon runokokoelman Talvi-yö (niin se kirjoitetaan) ensipainoksen, sen jossa ilmestyi ensimmäisen kerran Nocturne.
Kiitoskirje on tallessa kuten muutkin Jussin viestit maailmalta, maailmoista, usein vekkulit.
Kun Sari kertoi Jussin 24.11. 2006 kuolleen, silmäsin Valkeisenlammella Puijon rinteen kuusia ja höristelin. Sieltä se taatusti kuului – Pyhä toimitus: Maailman kyliin mä väsyin / ota syliin…
Ja joku alkoi puhkoa taivaan siniselle sametille reikiä, jotka tähtinä tunnetaan. Niistä saattoi vilkaista lohdulliseen, iankaikkiseen kirkkauteen. tunnetaan.
Rauhaa sinne jonnekin:
IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu