Kaamosasennus

Vuodenkierto on käyty. Olemme siirtyneet portaattomasti kevätväsymyksestä kesälomauupumuksen ja syysdepression kautta kaamosmasennukseen.

Sopii muistaa, että niin kauan kuin vuodenajat vaihtuvat, on kaikki luonnossa kutakuinkin kohdallaan. Meillä on yhä toivoa koska paras tapa suojella luontoa on totella sitä.

On taas kaamoskirkastusten aika:

Kaamosiltojen synkkyys – voi joko luutua tai murtua. Tai uskoa että valoa on enemmän kuin ikkuna näyttää.

Kaamoksessa moni on itsekkäimmillään. Rikkaat ovat omineet itserakkauden. Meille muille jää itsekkyyden lajeista runsaampi anti – itsesääli, itsetyydytys ja itsetuhoajatukset.

Kaamos on henkisen suolihuuhtelun kurahaalarihetki. Poljetun, irtisanomisuhatun on aika ottaa tulesta mallia ja syttyä: Minua ei kohdella kuin saksanpaimenkoiraa!

Rakastuessa todellisuus vääristyy. Hyisenä kaamoksena kannattaa rakastua pari kolme kertaa, edes etäihastua.

Syksyn kulku: kun kaamosaikaan vauvana syntyy, persuvallan pelon vilutuksessa elää ja krapulakaamoksen rähveltäessä sieluun uupuu, tietää ainakin pahassa maailmassa käyneensä.

Minulle käy toistuvasti näin:

Kun aurinko menee levolle, kääriytyy purppuraan ja kultaiseen brokadiin ja sinipunervat pilvet vartioivat sen lepoa, piiloudun sydämen salaiseen huoneeseen, jonka ovessa kahva on vain sisäpuolella: niin saattaa arjessakin suvaita sielulleen sunnuntain.

Onnen tuokioita voi tarkastella B. Russellin hengessä. Onnellisuus on vain harvoin sellaista, että sen lahjoittavat suotuisat olosuhteet kuin kypsän hedelmän. Ihmisen täytyy valloittaa se omakseen. Onnellisuus on enemmän pyrkimystä kuin jumalten lahja.

Onnea löytyy myös Robert Frostin säkeistä:

”Metsässä tie haarautui kahtia. / Minä valitsin sen vähemmän kuljetun polun. / Siksi kaikki on toisin.”

Paljon päätös on tuonut kärsimystä, sielun kaamosta, mutta myös uskoa, että maailmani ei sittenkään mennyt rikki. Se syntyi aina uudelleen siitä kun jotain särkyi.

Omat onnen hetket kaamoksessakin koostuvat yhä seoksesta, jossa on pisaran verran uutta tietoa, juuren mitta vanhaa, terälehdellinen toivoa, ripaus murheen mustaa aromia.

Kristallimaljassa tekeytyvät elämän eväät, joissa häly vaimenee ja joissa kirkastuvat elämän ikikolmion kulmat: syntymä, rakkaus, kuolema.

Suurin niistä on rakkaus.

Kaamosrauhaa

IMMU

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu