Karille ajettua

Kari Suomalaisesta esitetään dokumentti tänään tv:ssä Arenalla klo 21 otsikolla Karin suomalaiset.
Minulla oli onni tavata hänet pari kertaa ja puhua puhelimessa useasti.
Kari ja Lippe asuivat siihen aikaan Haagassa. Muutama tovi on jäänyt ”pilaprofessorista” mieleen.
Tarkoitus oli jutella tunnin verran mutta 2,5 tuntia siinä sujahti.
Karilla oli kaiken kattava kotiapteekki, seinällinen lääkkeitä. Hän mittasi kuumeen kerran tunnissa.
Hänellä oli myös seinällinen videokasetteja, länkkäreitä pikkuhuoneessa, jossa hän nukkui telttavuoteessa.
Kari ei ollut mikään helppo ja vaatimaton mies, on Lippe-vaimo sanonut.
Ei takuulla. Hän sanoi näinkin:
– Joka aamu mä ihmettelen kuinka taitava mä oon!
Niin kuin olikin. Hänen työtään Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä ei ole ylittänyt kukaan.
Pitkään puhuimme Karin rakkaudesta klassiseen musiikkiin. Hänhän soitti fagottia harrastajaorkesterissa ja uhosi säveltävänsä vielä sinfonian. Se jäi, hän kuoli 10.8. 1999.
Kari halusi välttämättä esitellä erään aarteistaan – Mirón taulua. Taitaa olla yhä ainoa Suomessa yksityiskokoelmassa.
Se oli Lipen makuuhuoneen seinällä. Kari koputti. Ei vastausta. Lippe Suomalainen mökötti makuuhuoneessa kädet sylissä reagoimatta mitenkään. Karin esitellessä siellä minulle aarrettaan. Lippe istui koko ajan vaiti, pää painuksissa. Kari lie raottanut sana-arkkuaan, joka oli kattava. Kieli oli niin terävä, että hän saattoi ajaa sillä partansa. Siksi pilapiirristen repliikit ovat yhtä puhuttelvia kuin kuvat itse.
Mutta kaikkea ei huoli kertoa, ei etenkään sitä aikaa jolloin Kari töistä tultuaan hörppäsi viskipullollisen ja alkoi analysoida: ”Absolutismi on piilevää juoppoutta.”
Tai: ”Ei ole normaalia, että ihminen on aina iloinen. Ihmistä joka aina hehettää tekisi mieli lyödä halolla päähän. Jatkuva ilo on maanisuutta.”
Savolaisten viäntelystä ja kiäntelystä hänellä ei ollut kovinkaan korkeaa käsitystä. Kun luin ennakkoon hänelle juttuni, hän myönsi erehtyneensä. Öhöm!
Luultavasti hän oli tavannut helsinkiläistyneitä geenittömällä tekosavolaisuudellaan keekoilevia.
Pahimmilla Kari oli ilkeä ja vain älykkäimmät ymmärsivät häntä. Hän oli vaikkapa Kalevi Sorsan kaveri. Sorsa oli paikalla Karin studiolla, jonka itse piispa vihki.
Kun lopulta pääsin lähtemään ja Kari oli vallan hurjat puheensa pitänyt, hän silmäsi minua tarkasti ja evästi:
– Jos kirjoitat kaiken sanomani lehteen ja joudut vaikeuksiin, soita.
Ei tarvinnut siinä asiassa soittaa vaikka kaiken julkaisin.
Rauhaa sinne jonnekin piirrosten maailmaan. Olit aika velikulta. Eivät kai puliukot olisi muuten vilkuttaneet ja huudelleet sinulle kadulla:
– Terveisiä Lipelle.
IMMU
+1
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu