Karille ajettua

Kari Suomalaisen syntymästä tulee kuluneeksi 15.10. täydet 100 vuotta.

Minulla oli onni tavata hänet pari kertaa ja puhua puhelimessa useasti.

Kari ja Lippe asuivat siihen aikaan Haagassa. Muutama tovi on jäänyt ”pilaprofessorista” mieleen.

Tarkoitus oli jutella noin tunnin verran mutta 2,5 tuntia siinä sujahti.

Karilla oli kaiken kattava kotiapteekki, seinällinen lääkkeistä. Hän mittasi kuumeen kerran tunnissa.

Hänellä oli seinällinen videokasetteja, länkkäreitä pikkuhuoneessa, jossa hän nukkui telttavuoteessa. Kari ei ollut mikään helppo ja vaatimaton mies, on Lippe sanonut. Ei takuulla. Hän sanoi näinkin:

– Joka aamu mä ihmettelen kuinka taitava hän mä oon!

Niin kuin olikin. Hänen työtään Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä ei ole ylittänyt kukaan.

Pitkään puhuimme Karin rakkaudesta klassiseen musiikkiin. Hänhän soitti fagottia harrastajaorkesterissa ja uhosi säveltävänsä vielä sinfonian. Se jäi, hän kuoli 10.8. 1999.

Kari halusi välttämättä esitellä erään aarteistaan – Mirón taulua. Taitaa olla yhä ainoa Suomessa yksityiskokoelmassa.

Se oli Makuuhuoneen ovella. Kari koputti. Ei vastausta. Lippe Suomalainen mökötti makuuhuoneessa ja istui kädet sylissä reagoimatta mitenkään. Karin esitellessä siellä minulle aarrettaan – Mirón taulua. Lippe istui koko ajan vaiti, kädet sylissä, pää painuksissa. Kari lie raottanut sana-arkkuaan…

Mutta kaikkea ei huoli kertoa, ei etenkään sitä oli aika jolloin Kari töistä tultuaan hörppäsi viskipullon ja alkoi äännellä: Absolutismi on piilevää juoppoutta.

Tai: ei ole normaalia, että ihminen on aina iloinen. Ihmistä joka aina hehettää tekisi mieli lyödä halolla päähän. Jatkuva ilo on maanisuutta.

Savolaisten viäntelystä ja kiäntelystä hänellä ei ollut kovinkaan korkeaa käsitystä. Kun luin ennakkoon hänelle juttuni, hän myönsi erehtyneensä, ainakin ositttain. Luultavasti hän oli tavannut helsinkiläistyneitä geenittömällä tekosavolaiisuudellaan keekoileita.

Pahimmilla Kari oli ilkeä ja vain älykkäimmät ymmärsivät häntä. Hän oli vaikkapa Kalevi Sorsan kaveri. Sorsa oli vihkimässä Karin studiota, jonka itse piispa vihki.

Kun lopulta pääsin lähtemään ja Kari oli vallan hurjat puheensa pitänyt, hän silmäsi minua tarkasti ja evästi:

– Jos kirjoitat kaiken sanomani lehteen ja joudut vaikeuksiin, soita.

Ei tarvinnut, siinä asiassa, soittaa vaikka kaiken julkaisin niin eri mieltä kuin välillä olimmekin. Muissa kylläkin soitimme.

Rauhaa sinne jonnekin piirrosten maailmaan. Olit aika velikulta. Eivät kai puliukot olisi muuten huudelleet hänelle kadulla:

– Terveisiä Lipelle.

vaikka eri mieltäkinIMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu