Keittolaukauksia

Moni viettää pääsiäistä lammasta purren. Minä syön myös silmilläni:
Elämässä on ainakin kolme nautintoa, jotka herättävät ihmisessä uinuvan onnen tilan: rakastetun tuoksuva syli, lukeminen ja ruoka.
Koska kotikasvatus estää käsittelemästä syliä julkisesti, keskitymme kahteen muuhun.
Tuntemattomassa sotilaassa ruoasta puhutaan runsaasti. Tai sen puutteesta siis.
Hernesoppatykin ääressä kuotoiltiin, että siellä herne toveria ehtii mutta turha on työnsä.
Kun kaurapuuron seassa oli sinistyneitä lihanpaloja, arveltiin että mustalaisten hevosta se on, koska piiskan jälki näkyy.
On suomalaisromaaneissakin syöty arvostavasti. Etenkin kirjakauppias Aapeli Muttinen Joel Lehtosen Putkinotkossa.
”Pöydässä on tuoretta vehnäleipää, aamulla torilta hankittua voita, silavaa, vaaleanpunaista kuin ruusun terälehdet, on sardiineita ja hummereita.”
Ruokakuvauksia löytyy venäläisistä klassikoista, etenkin Nikolai Gogolin Kuolleista sieluista. Varsinkin tilanomistaja Sobakevitš on aika peto pöydässä.
Petronius on vienyt Trimalkion pitoihin, Rabelais tutustuttanut Gargantuan röyhtäilyskaalaan. Anatole France houkutteli Kuningatar Hanhenjalan ravintolaan
Jos ruoan taso vaihteli kunnon apotti lohdutti ja opasti suhtautumaan:
”Vaikka viini oli hapanta ja ruoka keskinkertaista, ambrosia ja nektari virtasivat huuliltamme.”
Venetsiassa Donna Leonen kirjoissa olen nauttinut komisario Brunettin professoripuolison kotilounaista: zuppa di pescea, herkkutatteja ja tagliatellea.
Miljöö ja ruoka ovat merkittävämpiä kuin rikos ja sen tekijä.
Palaan aina Napoliin taidemaalari ja runoilija Jacob Flachin kanssa kirjassa Minestra.
”Spagettia puristetaan synkissä ikkunattomissa huoneissa, kuivataan kadun pölyssä keppien varassa riippumassa, keitetään hiilivalkealla, maustetaan kirpeän happamalla tomaattikastikkeella. Pöytäliinassa on sinipunaisia tahroja viinistä ja tomaateista, suolakuppi ei koskaan ole oikein puhdas ja kadulla laulaa posetiivari: Lon ta di Napoli, non si po star…”
Ehtymätöntä evästä on B. Hrabalin kirjassa Tarjoilin Englannin kuninkaalle. Huumaava on tuoksu pariisilaisessa hienostoravintolassa kun tarjolla on Abessinian keisarille paistettua kamelia.
Yhä istun Moskovassa ansioituneen professori Nikolai Stepanovitšin luona novellissa Ikävä tarina.
Hänestä kertoo A.P. Tšehov.
Professori, puolison suureellisiin illallisiin tympääntynyt, pyytää sisäkköAgnesta valmistamaan meille kaalikeittoa, maukkaita piirakoita, omenilla täytettyä hanhea ja lahnaa jauhokastikkeessa.
Sen kaiken on pröystäilevä puoliso häneltä evännyt.
Elämässä ja syömisessä on paljon samaa. Pienellä näppäryydellä oppii molemmissa paistia leikatessa kätkemään parhaat palat. Kun sitten viimeiseksi tarjoilee parhaille ystävilleen ja itselleen, ei luu jää takuulla käteen.
Vaikka ovat ruhon halvimmat osat aika ajoin kaikkein maukkaimpia. Sen opetti edesmennyt hallin legendaarinen, ranskookin huastanut lihakauppias Kale Heikkinen.

IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu