Kenttäheittiö

On sukupuolisyrjintää, salailua, ahdistelua, nöyryyttämistä, valmentajien pöhöegoa.

Raha liikkuu kun olympia- tai MM-kisoja jaetaan. Kättä päälle ja tästä ei sitten hiiskuta!

Minulle lapsena urheilu oli rotujen esperanto koska olin lukenut Martti Jukolan jännittävän Huippu-urheilun historian.

Tilanteen tasoitti George Orwell: ”Aktiiviurheilulla ei ole mitään tekemistä reilun pelin kanssa. Siihen liittyvät kiinteästi viha, kateus, ylvästely, piittamattomuus kaikista säännöistä ja sadistinen mielihyvä väkivallasta; toisin sanoen se on kuin sotaa ilman ampumista.

Silti olen urheiluhenkilö yhä. Vaikka työvuodet olivat minut vieroittaa urheilusta. Työssä urheiluhulluus pätevöitti mitä vaativimpiin tehtäviin. Urheilijapoika auttoi toveriaan!

Miesporukat ovatkin tiivis hyvä veli-verkosto.

Matti Kurjensaari kiteytti näinkin:

”Huippurheilija – sairas sielu sairaassa ruumiissa. Kuntourheilija – terve sielu sairaassa ruumiissa.”

Tuntematon ajattelija on kiteyttänyt: Maailman lyhyin pururata on hölkkääjän korvien välissä.

Meillä lapsena oli myös ”seuraton” futisporukka. Sitten saapui Marja-Leena ja ilmoitti ryhtyvänsä molariksi ja häntä on kutsuttava Jussiksi. Ok, sanoimme me pojat.

Kohta ilmestyi poikkeuksellisen hörökorvainen poika. Hänet lempinimettiin, tietysti, Hörökorvaksi sen kummemmin naureksimatta.

Minä jäin kilpaurheilusta pois 12-13-vuotiaana paitsi rillien vuoksi myös tympääntyneenä. Jos piti harjoitella niin useimmat mankuivat: Pelataan jo!

Jalkapallossa tekniikka puuttui. Jääkiekossa monella oli maila tukena, että pysyi pystyssä. Silti moni nuori äiti kirkui kaukalon laidalla pojalleen: Tapa se, tapa se!

Monet olivat kaksikielisiä. He puhuivat suomea ja rivouksia.

Parviaisen Reiska ja minä vetäydyimme kotipihaani, lauoimme autontallin oveen, peippasimme pihassa olleita kahta mäntyä umpuhangessa, pomputtelin, Reiska huolehti tukkimiehen kirjanpidosta, palloa 1632 kertaa.

Sitten äiti huusi syömään. Piti keskeyttää pomputtelu. Meillä kun oli käytöskulttuuria, liikuntakulttuuria, ruokakulttuuria ja niistä koostui ikikiinnostukseni korkeakulttuuriin.

Siitä sain leivänkin, joskus ihan makkaralla.

Sen myötä minulla onkin yksi ulkoliikuntatoive: päästä Pariisiin vasemmalle rannalle J-P Sartren ja Simone de Beauevoiren sekä Hemingwayn lempiravintolan Cafe de Floren terassille pelaamaan leppeässä kesäillassa dominoa, calvadosilla aateloituna.

Rauhaa, liikuttuneena:

IMMU

jk. Ettäkö mitä urheilua seuraan? Naisten rytmistä kilpavoimistelua, kaunistukkaisten tyttöjen alppilajeja, futista teksti-tv:stä, kaikkea esteettistä liikuntaa, ampumahiihtoa myöten, siis naisten takaa-ajoa. Käsittäkää tämä mielikuvituksellinen kiintymys mahdollisimman laveasti…