Kesäklassikot

Näitä matkoja tulin tehneeksi kevään ja alkukesänaikana:
Aamuyöllä puoli viisi ystäväni, joskin läheiseni, herra V havahtui silmäämään rakkainta maisemaansa – pihan omenapuiden tuhatta vihreää siipeä ja kotikatajaa, ikiaikaista lohduttajaa. Se levollisti Timo Pusan säkein: Elämä on suuri suru josta tippuu kirkkaita valtameren täyttäviä ilon pisaroita.
Mutta nyt V oli taukonuotiollaan. Sen ääressä valaistui – hiljaisuus, tuulet, vedet ja puut ovat elämän leipä. Leivoksiin kyllästyy. Leipään ei. Niin V sieppasi muistikirjaansa merkityt sanat kilpilauseekseen: Vielä otan tulesta mallia ja sytyn ja lähti matkalle.
Ja pihan hiljaisuudessa soi Johann Sebastian Bachin Preludi ja fuuga g-duuri, se joka alkaa kuolemasta ja päättyy elämään.
Roomassa matkan vääjäämätön päämäärä oli Villa Balestran puisto. Siellä istui penkillään kirjallisuudenopettaja Jeanne 14-vuotiaan tyttärensä Aldan kanssa. Taas kerran Jeanne muistutti V:tä runoilija Guillaume Apollinairesta:
– Kumma kyllä, voisi ihan hyvin kuvitella, että Apollinairen runot ovat sinun kirjoittamiasi. Sinun silmäsi loistavat omituisesti kun lausut niitä.
Ja Jeannen kotikadun, Via Ammanattin, talon ikkunasta helmeili puistoon viulun iki-ihanuus: Antonio Vivaldin Alla Rustica, sen largo.
Pariisi Pariisin kaupungissa V hakeutui Boulevard Haussmannilta korttelin sivuun – St. Philippe du Roulen vaatimattomaan kirkkoon ja sieltä osoitteeseen rue de Castellene 10, taloon, jossa taannoin asuivat niin Paul Verlaine kuin Osacr Wildekin.
Nyt häntä odotti Consuelo, Pikku prinssin kirjoittajan Antoine de Saint-Exupéryn elsalvadorilainen taidemaalaripuoliso. Hän avautui kertomaan kuinka Antoine, sodassa kadonnut legenda, olikin vain ihminen – heikko, epätoivoinen, häilyvä, itsetuhoinen. Mestariainesta siis.
Väistämättömät kohteet olivat vielä Place de Vogues, Pariisin vanhin renessanssiaukio, Pont Neuf ja La Citen saarella osoite Quai des Orfevres, ikitutun oikeudenmiehen työpaikka, josta askellettiin hänen kotiinsa Boulevard Richard Lenoirille.
Ja kaiken aikaa toistui sisimmässä Madeleine-kirkon urkurin Gabriel Faurén Barcarolle a-molli, aina Montmarten hautausmaalle kumartamaan pois menneille, pyhimyksille ja enkeleille.
Praha Prahan kaupungissa oli käveltävä Na Prikopé-katu päästä päähän, hidastellen, aina Ruutiportille asti. Välipoikkeamisen etappi oli Hotel Paríz. Josko siellä tapaisi tarjoilijaystävän, joka oli palvellut taannoin sekä Englannin kuningasta että Abessinian keisaria, jolle valmistettiin päivälliseksi täytettyä kamelia.
Ystävä kävi ankaran elämänkoulun, jossa oppi, että paholaisen päätyö on ulostaa maailmaan keskivertoja pikkuporvareita. Mutta oppi hän myös, että ihmiskunnan yhteinen äidinkieli on sadun, myytin, taiteen ja runouden kieli. Siksi kultaisessa Prahassa soi Léos Janácekin Sarja jousiorkesterille, jonka aateloi adagio-osan vuolas sello.
Varsova Varsovan kaupungissa V:tä jo odotti Krochmalna-kadulla rabbi perheineen. Hän oli päättämässä din tooraa, Mooseksen lakiin pohjautuvaa ”oikeudenistuntoa” – tai paremminkin sovittelukokousta.
Vastikään rabbi oli kuunnellut miestä, joka aprikoi, voiko hän nukkua yön kuolleen vaimonsa vieressä. Huomenna odottavat vuoroaan toisiaan petkuttaneet ja siksi toisiaan syyttelevät liikemiehet. Nykymaailman kuva!
Ennen juutalaisten riemukasta puurim-juhlaa istuttiin tovi rabbin kirjojen täyttämässä työhuoneessa. Ja evästä rabbi antoi: Älköön ketään tuomittako hänen murheensa keskellä.
Niin, sen V oli kokenut ja tajusi nyt, että siellä missä on syyllisyyttä, sydän on kova. Ja Chopinin cis-mollinokturnon n:o 20 helistessä V oivalsi rabbin valitseman polun:
Ei aito hyvyys häviä tai kuole. Ei – vaikka sitä ahdistellaan, sen päälle syljetään, sitä pilkataan, sitä kuristetaan että se tukehtuisi, se ajetaan maanpakoon, se heitetään tyrmään, se uhataan ampua aamunkoitteessa. Kaikesta se selviää – hymy huulilla.
Sydäntäyteisen matkansa V päätti sinne missä keltasirkku lauloi viheriän männyn kerkässä lyhyttä hartaankaunista lauluaan, joka oli kuin rukous, kuin nöyrä ylistyshymni metsän soreapilarissa temppelissä sinisen äärettömän kupolin alla.
V palasi K:n kaupunkiin, matkakappeliinsa Väinölänniemen tyveen, juhlistamaan piknikillä hääpäivää – vain kaksin. Oltiin hiljaa, ihan hiljaa ja sieltä se kuului, aaltojen rantakallioihin hyväilemä Bachin preludi, se sama joka alkoi kuolemasta ja päättyi elämään ja johon V – 28 vuoden elämästä kiitokseksi – lomitti lahjaksi Pentti Saarikosken ja Mia Bernerin säkeet:
”Etsin sinua tieltä ja veneiden luota sanoakseni jotain: Aamun maa on vuorten takana meille jäi kiireetön ilta.”
Rauhaa hoivaksi matkoille: Häpeän tunne? Merkki siitä, että pystyy kasvattamaan itseään, ei ainoastaan myymään.
Jälkikirjoitus: ystäväni, joskin läheiseni, herra V:n matka oli sponsoroitu. Sen mahdollisti oma kirjahylly ja Kuopion kaupunginkirjaston antoisan aulis tietopalvelun henkilökunta mm. näillä kirjoilla ja tilkittynä lukuisilla rakastettavan pölyisillä varastokappaleilla:
Alberto Moravia: Matka Roomaan, Consuelo de Saint-Exupéry: Ruusun muistelmat, Georges Simenon: Varjokuva ikkunassa, Bohumil Hrabal: Tarjoilin Englannin kuninkaalle, Isaak Bashevis Singer: Isäni seurakunta, Pentti Haanpää (toim. Erno Paasilinna): Kairanmaa.
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu