Kesänjakaja

Kesäkuun liki kuuma aamu, kello tuskin puolta viittä. Ystäväni, joskin läheiseni, herra V istui aamua rappusillaan. Kotikatajassa soi Bachin soolosellosarja n:o 5, sen sarabande. Tuuli teki sen nähtäväksi, kuultavaksi.

Ilmassa oli häivähdys yötä, aavistus aamua, kupari ja hopea helskähtivät toisiinsa.

Halkinaisissa mietteissä V oli. Toisaalta maailma oli herkeämättä läsnä, mutta toinen mieli kaipasi jo lintujen luo. Ikänsä V oli tuntenut itsensä uhanalaiseksi kuin muuttohaukka.

V oli jo käynyt läpi aamuvigiliansa, viisi tiibetiläistä liikettä. Ne loivat rauhallisuutta, hyvettä, jonka maamerkit ovat vihaisuus ja vihattomuus. Ellei ikinä vihastu, se merkitsee piittaamattomuutta.

Siksi V vaali kykyään kolmen sekunnin primitiivireaktioihin. Silloin hän ei tarvinnut paistinpannua teesiensä naulaamiseen osumatarkkuuden lisäämiseksi.

Josko näin voi vihastua, yhteiskunnassa norkoillen: me olemme menettäneet kykymme erottaa tavanomaiset synnit ja typeryydet aidosta pahasta. Epänormaalista on tullut normaalia niin, ettemme edes huomanneet, sopeuduimme vain.

Niin toimii uusi luokkayhteiskunta. Se on taloudellisesti eliitin, teknisesti koneiden ja sivistyksellisesti harrastelijoiden diktatuuri. Ykkösoppiaine on ahneuden laskuoppi, eikä oikeudenmukaisuuden matematiikka.

Muutos mahdollistui kun työväen lapset ”unohtivat” siivilleen päästyään juurensa. Ehkä he oppivat vielä häpeämään. Kyky hävetä on henkisen kasvun tae.

Elämän kultainen leikkaus on vain siellä, missä onni ja oikeudenmukaisuus kohtaavat.

Mutta nyt V riisui haarniskansa ja nauttiakseen luomueväistään. Ne koostuvat huolesta lähimmistään, siis juurenmitasta murheen mustaa aromia ja terälehdellisestä jaettua iloa. Ja neuvovat: kun varsi taipuu, eikä nöyrry, saa latva vapaasti heilua.

Siinä rappusillaan V oli onnellinen, pikkutalossaan jolle oli antanut nimen As. Oy Enkelparventie.

Syvältä nousee Juhani Peltosen runosäkeet omakohtaisiksi koetut: ”Rastaan nokkima omena / putoisi puutarhapolulle. / Se vieri / kunnes pysähtyi Sinun juurellesi.”

Niin Bach vaihtui läkkiseppä Lindbladin haitariin ja lauluun, jossa sanoja ei ole ollenkaan: ”Vain tuoksua mintun ja ruusun, / jota tuuli kantaa tullessaan, / vain tuoksua mintun ja ruusun, / tuo tuuli tullessaan…”

Kesärauhaa:
IMMU