Kesästä lentänyt

Nyt sen kuulee jo, syksyn metallisen helähdyksen. Nuhainen tuuli askartelee räystäissä.

Kesää tuumasimmekin, olkaveljeni Ojarumpu ja minä, Valkeisenlammen äyräällä. Otin aloitteen:

– Kuinka sujui suvesi?

– Eläinlajien sukupuuttoa pähkäilin. Ovatko menossa jo heinäsirkat. Eivät sirittäneet kesäilloin.

Jätin ikäironian, vaikka se houkuttelikin ja jatkoin:

– Lampemme vetää pian uumilleen jäiset legginsit.

Ojarumpu puhkesi ”aariaan”:

-Jos lähdet jää…Jääikekko alkaa taas terrorisoida urheilusivuja. Keväällä saa Kuopion suurin ja vaikutusvaltaisin valtuustoryhmä Urheilupuolue vahvistuksen kun se jääkiekkoilija pääsee äänivyöryllä valtuustoon. Mullikka, urheiluaviisi kun on, käynnisti jo kampanjan.

Väistin aiheen vaikka se houkutteli ivaan mutta kun se kiekkoilija on oikeasti sympaattisenoloinen, kokoomuskiekkoilijaksi ja tunsin hänen mumminsa ja ukkinsa:

– Onko jo viluttanut?

Uurteet Ojarummun kasvoilla vaihtoivat sijojaan. Hän siis hymyili:

– Koko kesän nukuin ikkuna raollaan. Eilen illalla menin nukkumaan. Puoliltaöin tunsin kylmän henkäyksen, arvelinkin jättäneeni hyisenä yönä ikkunan raolleen…

Minä siihen messevästi:

– Sitten hoksasitkin, että vaimo vain oli tullut viereen…

– Kuule, pidä suusi. Jos sinä, niin epätodennäköistä kuin se onkin, kohtaisit kuuman rakkauden papittaren niin olo huojentuisi kun vain jäähdyttelisit tunnetusti viileän vaimosi kanssa.

Alavan kirkolla erosimme. Viileästi.

Parinkymmentä metriä askellettuaan Ojarumpu kääntyi:

– Rupesikohan meillä, no, vilu vetämään sieluun?

Minä siihen sydänlämpimästi:

– Ei ikinä. Tämä olkaveljeys kestää hallan. Se on kuin ikuinen juhannus nuoruuden rakastetun hameen alla.

Täsmennettäköön että olemme olleet, kumpikin tahoillaan, kohta puoli vuosisataa yhä nahistelun kestävässä parinuhteessa.

Syysrauhaa:

IMMU