Kieltoilmaisu
Elämä on monelle pelkkä kielto- ja käskyviidakko. Ilman sitä yhteiskunta sekasortuisi.
Helsingissä on sairaalan viereispuistikkoon pystytetty koiran ulkoilutuskieltoja. Se innosti vastaiskuun. Nurmikolle oli tuotu kilpiä kuten ”Kahdella jalalla kävely kielletty”.
Olen aina pitänyt koirista ja koirat minusta. Kuitenkin asettaisin puistoihin tauluja mahdollisille lukutaitoisille koiraväelle: ”Koirien ulkoiluttaminen ilman kakkapussia koiraveron uhalla kielletty”.
Ihmisikieltojakin on:
Aviossa mies oppii tuntemaan ulkonaliikkumiskiellon ja lähestymiskiellon. Niiden nöyrä noudattaminen on jatkuvuuden vankimpia takuita.
Kun konfliktitilanne on onnellisesti ohi, voi näet taas jatkaa entisellään: kerta vielä kiellon päälle. Ihmettelin lapsena puiston laidalla kylttiä ”Älä tallaa nurmikoita”. Aprikoin kauan millainen eläin on nurmikoi.
Älä sylje lattialle on kaikille tuttu. Jos jotain länkkäreistä opin niin sen aikaisen sivistystason: saluunoissa oli sylkykuppi!
Sittemmin olen oleskellut, kieltotaulun vastaisesti, asiattomasti porraskäytävissä. Kerran syleilin yhtä Ullaa kiihkeästi rappusissa. Kohta muuan ikäneito koputti sateenvarjolla olalle osoittaen kieltotaulua. Minä ajattelin sävyisästi, että itse asiaan pääsyä tässä valmistelenkin.
En kuitenkaan sanonut, ihan kotikasvatuksen vuoksi, ääneen.
Kun murrosiässä sydän murtui, astelin junaradan viertä synkkänä. Sitten hoksasin kyltin: ”Radalla kävely sakon sakon uhalla kielletty”.
En loikannut radalle tottelevaisena kansalaisena.
Pyhäkoulussa opetettiin kieltolaulua ”Älä jalka pieni astu mihin vain”.
Naapurin isot jätkät opastivat sitten, että mikä on pikkujalka ja mikä on astumisen toinen merkitys.
Se tuhosi vuosiksi uskoni hengelliseen musiikkiin kunnes loppuelämän kilpilauluksi rakentui iki-ihana Maan korvessa kulkevi lapsen tie.
Ovatko 10 käskyä pelkkiä kieltoja?
Älä tapa on kunniassa minulla. Tärkeää kuitenkin on ollut, että veri virtaa – vuodattamatta.
Älä himoitse lähimmäisesi puolisoa. On näet aina vaara, että liiaksi pelehdittyään jonkun rouvan kanssa saattaa joutua ottamaan, sittemmin ärjyksi vääpeliksi osoittautuvan, valkyyrian itselleen.
Käskyä ”älä tee huorin” on helppo noudattaa iän myötä.
Kieltolaki piinasi menneitä sukupolvia ja vahvisti lausuman, että jos ilo ilman viinaa on teeskentelyä, on suru viinan puutteen vuoksi aitoa.
Jos oikein paljon tekee mieli jotain mikä on kiellettyä, on se silloin sallittua. Sitä mainitaan suvaitsevaisuudeksi, kunhan ei vahingoita ketään.
Yhtä kieltoa olen yrittänyt noudattaa. Äidin huomattua kykyni laukaista sukkelasti nokkeluuuksia kun seuraan osui henkinen juntti, äiti opasti:
– Kielesi on niin terävä, että saatat loukata lähimmäisiä pahastikin, joten älä itketä ketään. Aja kielelläsi aamuisin vaikka partasi.
Olen siitä, tarpeellisesti, aika ajoin livennyt. Turha on kieltää ettei monen kiellon rikkominen olisi ollut nautintoa ilman katumusta.
Rauhaa, rajoittamatta:
IMMU
Joskus sysisynkimpinä hetkinäni, kun järjenvaloni ei jaksa ylös taivaanrannan takaa, olen pakinaasi lukiessani – toki en suinkaan kaikkia – erehtynyt miettimään, että minkälaista tekstiähän Immu kirjoittaisi jos synnynnäissavolainen sananmuuntelutaito yht`äkkiä katoaisi iltakävelyllä Valkeisen lampeen. Kuivakkaasti kulttuurista, eleettömästi elokuvista? Kaikilla meillä on tämämme.
Noh, sitten jälleen tämän pakinasi luettuani, jouduin läiskimään itseäni korville, että mitä se tuollaisia, torvelo – muka yrittää ajatella, ja vielä julki kirjoittaa torvelot ajatusyrityksensä tänne silkkisukkaisen sileälle, varovaiseksi ajautuneelle alustalle, sillä tämä pakinasihan väisti vaatimattomuuden sudenkuopan ja soitteli taitavasti ylärekisterissä sellaista piiloviestivää pakinataiteen ylistyskaanonia, että kirjoittajan sanasoitin nyt ei ainakaan voi olla sieltä orkesterin epävireisimmästä päästä, vaatimattomuus, tuo suomalaisten paheista turhin, kun ei ketään kaunista – ainakaan tässä iässä… Ystävällisesti
Ilmoita asiaton viesti