Kirosanan vahti

Vaimo kysyi avion alkupuolella, että kuka opetti minut niin monipuolisen lahjakkaasti kiroilemaan. Minä: ”Kai minullakin jokin syntymälahja voi olla.”

Meillä kotona ei kiroiltu. Kerran äiti, jonka suusta rivouksia tai solvauksia ei kuultu, lähetti minut kymmenvuitiaana lämmittämään kellarikerroksen leivinuunia.

Ilman neuvoja tein parhaani ja kohta alkoi kellarikerros täyttyä savusta. Äiti porhalsi katsomaan ja laukaisi: ”Tämmöinen uunin lämmitys on yhtä perseeseen nussimista.”

Järkytyin mutta opin yhden asian: kun sytyttää halot niin ensin on avattava hormin pelti.

On sielunvihollisen apuun manaamisessa kirjallisuudellakin ollut osansa. Luin liian nuorena Pohjantähden ykkösosan.

Veikko Huovinen laski sittemmin, että siinä on 232 kirosanaa, rivouksia ja karkeuksia.

Perkele täräytetään 86 kertaa, saatana jämäköittää ilmaisua 72 kertaa, helvetin osuus on 30, jumalauta lohkaisee 21 merkintää, paska 10 ja persekin 9.

Vitjamuna ihan terminä – neljä mainintaa – kiinnosti ja kysyin äidiltä sen merkitystä. Äiti sanoi sovittelevasti, että mitähän jos lukisit kaksi muuta osaa tuonnempana. Näin asianmukaisesti tapahtuikin.

HS:n tämän aamun digiversiossa käsitellään kiroilua. Tutkija Minna Hjortin mukaan kiroilututkimus on vakavaa ja ohittamatonta kielentutkimusta, ei viihdettä.

Artikkeli siirsi myös portaattomasti joulupyhien hurskastelusta heinillä härkien kaukalon tylyyn arkeen. Sitä paitsi keskiajalla omaksuttiin kirosanoja juuri Raamatusta.

Uskonto, eritteet ja sukuelimet ovatkin pohjana useimmille kirosanoille: perkele, saatana, helvetti, paska, vittu, kyrpä.

Sekin on merkittävää että 40 prosenttia ihmisestä kertoo käyttävänsä kirosanoja myös iloisista uutisista kertoessaan: ”Sattui saatanan kivasti…”

Hjort kertoo kuulleessan metroasemalla, kun kaksi ystävystä tapasi, toisen tervehtivän: ”Vitun huora, missä sä oot ollu.”

Se kertoo vain nykynuorten tavasta ilmaista kuinka ikävä on ollut.

Kirosana onkin aika ajoin paikallaan. Satunnaiskivun huojentajana se hakkaa jopa polvirukouksen. Vuolas noituminen on etovaa. Kirosanat menettävät myönteistehonsa.

Jos niinku-viljely välimerkkinä ällöttää, niin mustien haaskalintujen parvi peittää auringon kun teinitytöt suoltavat omaa jalkovälimerkkiään.

Tämä ei ole siis kiroilun kevyt ylistys. Tyyli on oltava. Jätkäporukassa minä kiroilenkin jätkien lailla, herraseurassa herraskaistapaan.

Osuva kiroilu – kuin pirturyypyn repäisy sisuskaluissa – kertoo tiedetutkimuksen mukaan myös verbaalisuudesta ja sanavaraston laajasta osaamiskäytöstä ja myös älykkyydestä kunhan kiroilun älyää vain sovittaa tilanteen ja seuran mukaisesti.

Mielenkiintoista Hjortin tutkimuksesa on pyllistäminen. Sitä käytettiin pelotteena petoja vastaan. Taannoin Karstulassa kun karhu oli tappanut lehmän kutsuttiin paikalle varttunut rouva. Hän pyllisti kolme vuorokautta laitumella hame korvissa. Seuraavat kolme vuotta sai karja laiduntaa rauhassa.

Rauhaa kiromanan sanoille:

IMMU

+2
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu